Lokakuu lähestyy

Syksy on edennyt lokakuun portille. Paljon on jo lintuja muuttanut etelän maille. On se vaan käsittämätön noiden lintujen muutto osaaminen. Niillä on hienot navigaattorit omasta takaa. Ihminen on nyt vasta saanut satelliittien myötä suunnistamisen kunnolla käyttöön. Kiva toi tiltaltti, kun on puistoihin tullut tiputtelemaan lauluaan ennen lähtöään. Tänä vuonna sitä onkin kuullut paljon.
Reissujakin on syyskuulle kertynyt. Uudessakaarlepyyssä kävin Elvin kanssa. Hän meni kylläkin pari päivää aikaisemmin junalla sinne. Meillä on siellä ihana ystävä perhe. Vaasan kautta tultiin pois. Siellä taas käytiin tapaamassa sukulaisia.
Keravalla Riston perheen luona käytiin. Se reissu tehtiin Heinolan kautta.
Puolukassa on käyty Uuraisilla asti, siellä sitä marjaa olikin hyvin ja mukavan helpossa maastossa. Orivedellä on nyt karpaloita soilla hienosti. Suotkin ovat sopivan kuivia kulkemiseen. Yksi perinteinen suo on vielä käymättä. Se miinus korjataan kyllä nopeasti.
Juoksut ovat ihan mukavasti kulkeneet. Tossut ovat rapisseet sorateillä. Eilen ne jättivät jälkiä Yyteristä Poriin 22.5 km:a. Jennin kanssa vedettiin kisa hienosti. Mukava reitti metsäpolkuineen ja onhan jonkin matkaa asvalttiakin. Tosi vaihteleva maasto. Yli sata viisikymmentä juoksijaa oli tällä päämatkalla. Nykyään naisia osallistuu paljon juoksukisoihin.  Kaikenlaisia tapahtumia tulee ja menee. Mutta se tavallinen arki pienine touhuineen on aina läsnä, vaikka se ei tässä kirjotuksissa niinkään tule esille. Elämä jatkuu.....

Yyterin piikin lähtötunnelmissa

SYYSKUU

Kuuma kesä on takana. Aika kuluu. Syksy hiljalleen saapuu. Koivujen lehtien kellastuminen ilmoittaa siitä, lämpötila ei vielä niinkään.
Tossun jälkiä on tiehen jäänyt tasaisesti, mutta ei kauaksi kodista. Sen verran lenkit ovat olleet lyhempiä. Vauhtia oli kylläkin keskiviikon lenkissä, että paljasti nopeuden säilyneen. Sen jälkeen olikin mukava mennä tasapainojumppaan, kolmenkymmenen henkilön kanssa. Salla-Marin johdolla liikkeet tuntuivat hyviltä, olivat myös sopivan vaativia.
Pari viikkoa sitten olin vaeltamassa Helvetin Kolulla neljän ystävän kanssa. Hieno on paikka. Porukkaa oli liikkeellä, kuin Nuuksiossa ja vielä kansainvälistä.

 

Nuotiolla väkeä makkaran paistossa

Eilen olin Hatanpään kantasairaalassa urologin vastaanotolla. PSA-arvo on ollut aina matala, mutta noussut keväällä yli 0,75 edellisestä vuodesta, joten pääsin tutkimukseen. Alku viikon verikoe oli taas, niin hyvä, ettei lääkäri meinannut edes tutkia, mutta kun olet tullut niin katsotaan. No niin sitten nuori mies urologi lääkäri  tutki kokeilemalla ja ultraäänellä. Eturauhanen oli tosi hyvä. On hienoa, kun pääsee nykyään tutkimukseen, vaikka kaupungin terveyden menot ovat liian suuret.
Viikolla kävin Ylisellä, kehitys vammaisten hoitokodissa. Vein vanhempaa ihmistä sinne. Hän meni katsomaan veljensä tytärtä. Tyttö on 39 vuotias, ja vaikea kehitysvammainen. Oli ihan hyvä iltapäivä siellä. Minulle hoitajat tarjosivat jopa kahvit. Kyllähän se paljon ajatuksia tuo, kun erittäin monta vaikea vammaista näkee samalla kertaa.
Kirkkokuoro harjoituksetkin ovat alkaneet yhdessä Längelmäen kuoron kanssa. Huomenna lauletaan messussa Längelmäen kirkossa.
Elvi on tähän mennessä hoitanut puolukan ja sienien noukinnan. Kerran olen ollut vasta metsässä. Ihan hyvä reissu, mutta liikaa oli kyllä hirvikärpäsiä paidan alla. Mutta uudelleen metsä kutsuu.
Tällaista toimintaa olen jättänyt taakse ja tästä jatketaan....

des Sables

Helsinki City Marathonin jälkeen Elvi tilasi meille taksin uimastadionin eteen Roihuvuoreen. Taksi tuli nopeasti. Siitä matkasta tulikin mielenkiintoinen. Kuski hyppäsi autosta avaamaan ovet, ja heti kyseli mikä aika. Sanoin että viisi tuntia, mutta onhan tuo mennyt minulta kolmeenkin aikoinaan. Kyseli ikääni. Sanoin 66v. minä olen 46 v. sanoi kuski. Samalla hän näytti tietokoneen ruutua kojelaudassa, jossa aavikolla juoksijat. Lähde minun kanssani huhtikuussa tuonne. Tiedän tapahtuman sanoin. Elvi siihen: mihinkä sinä minun miestäni houkuttelet, sillä on jo ikääkin. Taksisuhari: ei tässä ikä merkkaa mitään. Sanoin ei niin,siellä kyllä on seitsenkymppisiäkin. Kyllähän sinä oikeaan tyyppiin iskit, olenhan ultrajuoksija. Vaimot otetaan mukaan ja he syövät sillä aikaa maailman parasta marokkolaista ruokaa tuumasi kuski. Kaveri oli tosi innokas juoksija ja tiesi kaikki juoksutossu merkit tarkkaan. Sanoi myös sen - on myös minun mielipiteeni- että kaupasta ostetuilla tossuilla voi heti suoraan lähteä maratonille. Täytyy istua heti. Kuski oli eestilainen ja nyt Suomessa taksimiehenä. Hän kertoi nopeasti koko elämätilanteensa. Hänen paras ystävä on israelilainen ja hänen siskonsa naimisissa Amerikassa palestiinalaisen kanssa, että aikamoista. Oli siinä niin innokas tyyppi ettei paljon rattiin koskenut, mutta perille päästiin onnellisesti. Kyseli lopuksi, että lähdetäänkö aavikolle, sanoin jätetään nyt. Huomasi Elvinkin kirkkaan keltaiset tossut, kehuen.
Niin se Marokossa, Sultan Marathon des Sables järjestettävä juoksu on ensi huhtikuussa jo 30. On kokonaispituudelta 250 km:ä ja juostaan etappijuoksuna seitsemän päivän aikana 33-82 km:n päiväannoksina hiekka-aavikolla. Että kyllähän siinä santaan jäisi tossun jälkiä tarpeeksi.

 

ELOKUU

Helteet ovat takana päin ja sateet tulleet. Viljoille on vesi nyt pahaksi, mutta järvien pinnoille hyväksi. Yli kaksi viikkoa sitten juoksin Jennin kanssa Hämeenlinnan puolimaratonin. Hellettä oli ihan tarpeeksi, mutta mukavastihan tuo meni. Kaurialan kenttä on kyllä aina yhtä vaikea löytää. Hämeenlinna on kaunis kaupunki ja on tullut tutuksi jo 50-luvulta meidän Taimi-tädin kotikaupunkina.
Nyt lauantaina sitten tempasin sen Helsinki City Marathonin. Aikaa meni rutosti 5 tuntia, mutta ei kyllä ollut mihinkään kiirekään. Siinä sai välillä mukavasti jutella juoksija kavereiden kanssa. Tunnelma oli mahtava osallistujien keskuudessa ja myös katsojien. Elvi oli Ritvan ja Annelin kanssa kannustamassa ja Elvi antoi espalla juomapullon. Sää ei ollut enää helteinen. Reitti itsessään on kyllä vaativa. Mutta merimaisemat hivelevät ja oli tyyni ilma. Siskon ja hänen poikansa luona vierailimme ennen juoksua ja sen jälkeen hyvillä pizzoilla!
Jos maratonilla haluaa hyvää aikaa juosta, niin tärkeä 30 km:n lenkki on kyllä kerran viikossa asfaltilla tempaistava, että jalat tottuvat iskutukseen. Muuten kyllä vauhti hidastuu loppua kohden.
Tässä pientä päivitystä juoksuihin, joten tossun jälkiä on nyt sitten asfalttiin jäänyt

Koli

Monta kertaa on puhuttu vaimon kanssa, että kyllä siellä Kolin kallioilla täyttyisi käydä ottamassa valokuvia. Olavin kanssa siellä kyllä olin v. 1971. Ja kun ei siihen Kolin maasto ultraankaan pysty osallistumaan, liian rankka, niin saatiin nyt päätös aikaiseksi, että nyt lähdetään. Viime viikolla siellä sitten oltiin. Helle helli mahtavasti. Ensin olimme yhden yön Joensuussa. Hieno kaupunkihan se on ja keskusta pyörittiin toreineen ja satamineen tutuksi. Asemallakin sattui olemaan pieni sirkus. Näin pääsin itsekin heittelemään palloja ilmaan ja samalla saamaan uutta opetusta jonglööri taitoihini. Oli kiva hetki. Asemapäällikön poikana tietysti vanha höyryveturi kiinnosti.
Seuraavana päivänä suuntasimme luonnon kauniille Kolille. Onhan siellä suomalainen maisema parhaimmillaan. Kallioita tuli kierreltyä. Ja otettiin nyt sitten niitä kuvia myös. Löysimme vähän kauempaa mahtavan komean hiekkarannan asuntovaunu ja-auto alueelta. Siellä kelpasi uida. Yhden yön yövyimme hotelli Kolilla. Seuraavana päivänä menimme laivalla yli Pielisen. On autolautta, joten matka kulki Lieksaan. Aava selkä aukeaa kohti Nurmesta. Vajaat pari tuntia Pielisen ylitys kestää. On se komea iso järvi.
Näin alkoi kotimatka Lieksasta kohti Orivettä. Kermassa pidettiin ruokatauko. Kerma on kuuluisa mm. kanavasta ja Kerman Kallesta, joka ennusti säät ´nappiin` ja niin saavuttiin helteisen päivän iltana Orivedelle. Ei voi kuin kiittää ilmastoitua autoa. Kyllä kelpaa ajella kuumina päivinä.
Eilen kävin Elvin kanssa mustikassa Eräpyhässä. Kyllä jonkin verran löytyi. Mutta hyvä mustikka vuosi ei Orivedellä ole, kun talvi meni ilman lunta ja pakkaset vei varvut. Onhan se aina kiva Eräpyhässä myös pulahtaa minulle niin historiallisessa paikassa Längelmäveteen.
Juoksutkin on kulkenut hyvin, onhan täytynyt tottua myös kuumassa juoksemaan. Voihan se olla että Helsinki City Marathon juostaan kolmenkymmenen asteen helteessä.
Näin tällä kertaa. Ja lopuksi kuvia!

 

 

 

 

HELLETTÄ

Aikaa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Kesä on edennyt hyvää vauhtia ja mikä parasta, hienossa säässä. Tossut on jättänyt lämpöiseen asfalttiin omat jälkensä. 12.7 lauantaina juostiin Siitaman Sikamaraton 22,4 km. Osallistuin siihen nyt eka kerran, vaikka juoksu on järjestetty virallisesti jo muutaman kerran. Lenkki sinänsä on aivan hurjan tuttu. Silloin kun asuttiin Ruskeamäessä, niin Olavin kanssa vedeltiin sitä alvariinsa. Itse tämän sikamaratonin lähihistoria on ihan oma tapaus. Monet asiat lähtevät liikkeelle vedonlyönneistä. Niin tässäkin tapauksessa asia lienee ollut. Tämä on tapahtuma on tosi hienosti junailtu, onhan järjestelyn takana hyvä nuorisoseura. 2t 21min meni aikaa minulta, mutta oli kiva juosta yhdessä tutun kaverin kanssa ja jutella siinä samalla kaikenlaista. Illaksi saimme kahvivieraita, kun tutut ihmiset olivat Satakunnan puolelta myös lähteneet sikamaratonille.
Tässä eräänä päivänä suoritin vauhdikkaamman vedon. Juoksin Kiikan mäkeä alas pyörätietä ja huomasin pääskyn asfaltilla ja ehdin ajatella, voi kun on kuollut siihen. Mutta samalla välähti: sehän on tervapääsky eikä varmaan kuollutkaan, vaan ei pääse siitä ylös. Löin liinat kiinni ja palasin takaisin. Otin linnun käteen. Se katsoi silmillään minua ja pyysi, auta minua nousemaan ilmaan. Tein voimakkaan alhaalta ylös heiton, niin kuin pesäpallo syöttäjä. Tervapääsky löi voimakkaasti siivillä ja hienosti lähti lentoon. Sitten se teki kauniin kaarroksen minun pääni yläpuolella kiitokseksi ja kaarsi taivaan sineen. Vaikuttavia tapauksia nämä. Ja panee ajattelemaan eläinten tunne puolta.

 

Mökki elämääkin olen Elvin kanssa saanut jonkin verran elää. Iitissä olimme ystävämme kanssa viime perjantaina tuttavien mökillä saunomassa ja uimassa ja hyvillä ruoilla. Ja perinteinen Hiiden vuoren valloitus myös kuului ohjelmaan. Kiitokset isäntäväelle!
Eilen oli sitten ohjelmassa Elvin ja hänen kummi tytön ja minun retki ensin kiinalaiseen ravintolaan Tampereelle syömään ja sen jälkeen Laukontorille kahveille ja jäätelöille. Mutta se ei ollut reissun päätarkoitus, vaan Valkeakosken kesäteatterin näytelmä: Kesäillan valssi. Todella nautittava esitys. Ei tullut yhtään ajatusta, että loppuisi jo kuin jossain aikaisemmissa kesäteatterinäytöksissä on minulle tapahtunut. Kyllä joutui nauruhermot välillä koville. ja olihan musiikkikin taattua tavaraa.
Tänään vedin tutun Lyytikkälän lenkin vauhdikkaasti kirkkaassa aamupäivän auringon paisteessa. Kyllä uinti maittoi sen jälkeen!
Tästä elämä jatkuu ja reissut sen kuin pitenee. Huomenna on sitten vuorossa Koli, mutta siitä sitten myöhemmin. Niin kuin täällä päin on tapana sanoa, että kattellaan!

Tapahtumia

Kesä kuluu, mutta missä on oikea kesä? Vuonna 1952 olympia kesä oli viileä ja sateinenkin. Markus setä aloitti silloin syksyllä lasten ohjelman ja totesi kehnosta kesästä: Kesähän se kuitenkin on ollut! No nyt on vielä kesää hurjasti jäljellä. Joten kunnon korkeapainetta odotellessa.
Täytyy olla kuitenkin koko ajan tarkkana mihinkä päivään kesä osuu. Yksi sellainen päivä oli lauantai 28.6, kun OriRun juostiin ja käveltiin. Minulla juoksu sujui mukavasti Maijan ja Inkan kanssa jutellessa. Matka taittui vähän niin kuin huomaamatta. Kovaa siellä vedettiin toisten toimesta. Puolimaratonin voittajan aika 1.33.45 on tosi hyvä tällä raskaalla latupohja reitillä. Mutta kyllä hänellä olikin voimakas ja vauhdikas askel. Kaikkien muidenkin voittajien ajat ovat kunnioitusta herättäviä.
Tiistaina heinäkuun ensimmäisenä päivänä auton nokka suunnattiin kohti Haapavettä. Elvin ja kahden ystävämme kanssa saavuimme siunauskappelin parkkipaikalle kello 13.30. Maaritin lapset ja lapsen lapset tulivat tervehtimään meitä ja erikoista oli, kun yhdellä pojan pojalla oli mummon tuhkauurna kädessä. Kappelissa laskettiin kukat uurnan viereen ja pappi siunasi Maaritin ylösnousemuksen aamua odottamaan. Omaiset laskivat hänet seuraavana päivänä Haapajärven hautausmaalle miehensä viereen. Kaunis muistotilaisuus vietettiin Haapaveden Ruustinnan Kartanossa, entisellä Emäntäkoululla. Hautajaiset ovat paikka, jossa saamme muistutuksen elämän katoavaisuudesta, mutta myös ennen kaikkea siitä ihanasta ajatuksesta, että parhaimmat päivät ovat edessä päin.
Elämä jatkuu ja monella on alkanut paljon odotettu kesäloma! HYVÄÄ KESÄLOMAA!