lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä

Aika kuluu. Puolitoista kuukautta on mennyt edellisestä blogi kirjoituksesta. Tapahtumia on kivasti ollut. Tossun jäljet ovat jättäneet myös reikiä-nimittäin nastatossuja on täytynyt käyttää vaihtelevien kelien takia-jäätyneisiin tienpintoihin.
Sukset ovat olleet myös jalassa. Alkuviikon oli Elvin kanssa hiihtelemässä Jyväskylän Laajavuoressa. Ladut olivat hienossa kunnossa lämpimistä säistä huolimatta. Keväistä oli. Ainoa huono puoli oli, kun jotkut alamäet olivat liian jyrkkiä, mutta hengissä selvittiin. Kylpylä itsessään Laajavuoressa on ensiluokkainen. Kyllä kelpasi saunoa monessa saunassa ja pulikoida hiihto päivän päätteeksi.
Kaikista erikoisinta minun elämässäni on kuitenkin tapahtunut, kun pääsin Tampereelle Sorin Sirkuksen aikuiskoulutukseen. Kahtena torstai-iltana olen jo ollut. Kymmenen iltaa on. Ja puolitoista tuntia harjoitellaan. Neljätoista meitä on ja puolet naisia ja miehiä. Alussa on hyvät venytykset ja muuta voimistelua. Siinä tulee jo hyvä hiki, kun vauhti on sen verran tiivis. Tämän jälkeen porukka jaetaan kahtia, toiset ovat menneet tekemään jonglööri hommia erilaisilla esineillä ja toiset tasapainoilemaan nuoralle ja vaijerille. Kovaa hommaa ja vaikeata, mutta tähän mennessä olen selvinnyt. Saa nähdä mitä seuraavaksi tehdään. Kouluttajat ovat innostavia. Kaikilla oppilailla tietysti motivaatio on hyvä. On se jännä, kun tässä iässä vasta on toteutunut nuoruuden haaveet. Olen nimittäin aina mm. tykännyt heitellä palloja ja on ollut myös lahjoja siihen. Minä olen kyllä näillä kursseilla ylivoimaisesti vanhin.
Rakkaudellista Ystävänpäivää vain kaikille. Tästä jatketaan kohti kevättalvea. Tossut vain jalkaan ja välillä sukset ja tasapaino kuntoon ja pallot, renkaat ja keilat ilmaan. Ja alkaahan Falunin MM-hiihdot. Siellä sitä oltiin v.1993 edellisissä kisoissa. Eiköhän se siitä....
Nanot pelasi hyvin laajavuoressa


 

Tämäkään ei ilman harjoittelua onnistu