sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Lokakuu

Vuodenajat vaihtuvat. Nyt on jälleen vuorossa syksy. Tätä kirjoitellessa Itavallan Söldenissä lasketaan suurpujottelua ja Orivedellä räntää ilmassa. Täytyy kyllä sanoa syksy jälleen. Juurihan tuo viime syksy oli. Tähän vuodenaikaan kuuluu marjastaminen. Nyt on ollut puolukoita ja karpaloita hyvin. Täytyy vain löytää oikeat paikat. Puolukkamaita ei oikein runsaita löydetty, karpaloita kylläkin.

  Korona vaikuttaa edelleen ja monesti rajustikin. Kirkkokuoroharjoitukset lopetettiin pari kerran jälkeen. On senverran iäkkäitä ihmisiä ja ei oteta riskiä. Laulaessa ei hengityssuojaa voi oikein käyttää ja laulaessa virus lentää pitkälle. Jäädään odottelemaan parempia aikoja.

  Yksi asia on hieno, mihin korona ei juurikaan tuo rajoituksia. Se on retkeily. Sitä on muutamia polkuja tallattu tänäkin syksynä. Kohteena on ollut Eräpyhää ja Siikanevaa. Siikanavella oli ainakin autoja parkissa runsaasti. Meinasi mennä laskuissa sekaisin. Saatiin ainakin sata. Elvin ja ystävämme Arjan kanssa käveltiin koko kympin lenkki. Tietysti makkarat laavulla paistettiin. Ihmisiä oli sillä alueella paljon. Hyvin turvavalit olivat kuitenkin hallinnassa.

                                                              Kuva: Siikanevan retkeltä

  Suruakin on tähän syksyyn kuulunut. Meidän rakas ystävämme Sirkka kuoli Särkän kodilla syyskuun ensimmäisen päivän aamuna. Hän sairasti parkinson tautia ja parkinson dementiaa. Kaunis muistotilaisuus oli Heinolassa sukulaisten ja läheisten kesken.

  Vaikuttava oli lukea kirja Mona-Liisa. Todella puhutteleva kirja, jossa voimakas elämä ja kuolema kohtaavat.


  Tämä minun koko blogini otsikko on "tossun jäljet tiessä". Juoksusta on tärkeää aina kirjoittaa. Nyt parhaillaan käydään Espoon Siikajärvellä nuuksiobackyardultrarace, niin minun juoksuni tuntuu sen rinnalla vaatimattomilta. Olisihan siihen mukava osallistua, mutta kunto ei enää edellytä. Minun ja Olavin parhaimpina vuosina ei sellaisista tapahtumista tiedetty mitään. Vähissä olivat ultrat silloin.

  Lenkit ovat sujuneet muuten ihan hienosti. Kuntosaliharjoituskin on saanut aikaan sen, ettei askel ole päässyt kauheasti lyhenemään. Yritänkin pitämää askeleen voimakkaana ja enempi päkiävoittoisenakin se tuo myös siihen pituutta. Näin vanhempana joutuu myös askeleeseen paneutumaan, ettei mene töpöttelyksi. Lenkikelit ovat olleet koko syksyn hienot. Vielä lokakuussa juoksin sortseilla tai capreilla. On jännä tuo vaatetus näin ainakin Oriveden suunnalla. Aina tupataan kyselemään, miten sinä tarkenet ja huudellaankin, kalsarit jalkaan. Vaikeahan sellaisen on sitä käsittää, joka ei insentiivisesti juoksua harrasta. Viiteenkymmeneen vuoteen en ole lenkillä koskaan vilustunut. Jännä yksilö juttuhan se myös on. 

  Olavin kanssa juoksun alkuaikoina puettiin liikaa kilpailuihin, kunnes huomattiin, että ylipukeuduttiin. Senjälkeen vedettiinkin kaikki maratonit ja hölkät urheilupaidalla ja pienillä urheiluhousuilla (huom. ei shortseilla). Oli siinä Korson maratonilla muilla ihmettelemistä ja sanoivat, tehän jäädytte, kun 5 astetta lämpöa, eikä meillä kuin urheilupaita ja urheiluhousut. Huippu oli Rautaveden maraton 1986. Silloin oli huurre maassa ja nollassa lämpötila ja meillä verkollinen t-paita ja urheiluhousut. Kanssakilpailijat olivat silmät pyöreinä, mutta eivät uskaltaneet sanoa mitään. Se oli minun historiani helpoin maraton. Kolmeen tuntiin meni raskaalla reitillä ja hyvällä loppukirillä ja iho lämminja kuiva.

 Olemme kovia hikoilemaan, ja nyt kun lämpötila on alhainen, niin hikirauhaset menevät tukkoon, joten haihduttaminen tulee jäähdytysjärjestelmäksi. Lämmin veri kiertää iholle jäähtymään. Jäähdytysjärjestelmiä ihmisellä on, hikoileminen, haihduttaminen, virtaaminen ja johtuminen. Johtumisen jokainen voi kokeilla, kun koskee paljain käsin kylmään kaiteeseen.  Mahtavaa tutkimisen aihetta jollekin. Juoksija-lehteenkin kerran näistä ilmoittelin. Hyvää aihetta, Eipä ole ollut.

  Kyllähän lähes viiteenkymmeneen vuoteen on juoksu saralla paljon tapahtunut. Lydiard toi Suomeen aikoinaan harjoitusohjelmaan juoksukilsat. Sitten alkoivat hölkät. Me siirryimme jo siihen hyvissä ajoin. Eläkkeellä oleva voimistelun opettajakaan ei ymmärtänyt mitään hölkistä. Kyseli vain, ettekö te kävele. Aikoinaan oli vaahtopääkävely, jota harrastettiin. Nyt on tullut hiilikuitulevytossut. Niillä paranee ajat melkoisesti. Säästävät myös jalkoja harjoituksissa. Mutta aina se pitää omilla jaloilla kuitenkin mennä.


                                            Kuopio-Karttula juoksussa 1973. Paljon tuttuja henkilöitä

Tässä näin tekstiä ja kuviakin lehtien pudotessa puista ja ensilumen saavuttua Suomeen.



  

  







maanantai 10. elokuuta 2020

Kesä pitkällä

  • Kesä kääntyy loppupuolelle. Orivedellä alkaa huomenna koulut. Toivottavasti korona ei tule koulutyötä sotkemaan.                                                                                                                 Korona piti tapahtumia paussilla omassa elämässäkin toukokuulle asti. Juoksutapahtumiin en ole osallistunut muuta kuin Oriveden aikuisurheilun 1500 m:lle. Kuun lopulla sitten taas Sorvassa.                                                                                                                                               Pyynikillä on retkeilty parikin kertaa ja oltu niillä kuuluisilla munkki kahveilla. Uuraisilla on vierailtu Elvin syntymäkunnassa. Laukon kartanossa käytiin tuttavaperheen kanssa. Korkeakoskella on käyty syömässä Amorin rannassa ja myös poikkesimme Walleniuksen Wapriikkiin. Porissa on vierailtu Jennin luona. Tietysti myös Yyterin mahtavilla hiekkasärkillä. Pisin retki oli Uuteenkaarlepyyhyn ja Vaasaan. Saimme viettää ihanat päivät tuttavaperheessä ja Elvin sukulaisten luona.                                                                       Marjoja on tänä vuonna riittävästi. Mustikkaa on metsät täynnä, mutta ei kuitenkaan ihan joka paikassa. Lakkojakin löytyi, kun osasi oikealle suolle. Vadelmapensaat myös pullistelevat marjoista.                                                                                                                  Rönnille pyöräilin Elvin kanssa lauantaina. Siellä uitiin syötiin ja kahviteltiin. Pitkäjärven kautta poljettiin pois.                                                                                                          Juoksulenkit ovat sujuneet ihan hyvin. Hygienia toimenpiteet ovat pitäneet pienetkin flunssat loitolla. Tänään juoksulenkillä tuli voimakkaasti ajatukseen, kuinka sitä saa olla luonnon keskellä ja sulautua siihen. Askeleen rytmi, haavan lehden kahina, aallon liplatus rantakivikkoon, hömötiaisen kiva kutsuääni samoin kuin vihervarpusen haikea ääni. Nämä hivelivät korviani tänään. Kevät ja alkukesä menikin linnunlaulun ekstaasissa. Joten herkällä korvalla ja tarkalla silmällä ovat juoksuvuodet kuluneet.                                                                                                                                                                      Jonglööriharrastuksessani tapahtuu edelleen kehitystä. Näin vanhana se tuntuu todella hienolta. Hidastahan kehitys on, mutta kuitenkin. Todella vaikeasta lajista on kyse. Aivolaji se on täydessä merkityksessä.                                                                                                                                                                                                                                                                        Näin se kevät ja kesä on mennyt. Loppukesä alkaa, ja kohtahan sitä joutaa puolukkaan. Sitten sienet ja karpalot ja sillä tavalla. Ja odottaa ne hölkkäkisatkin.  Kuvat kertovat: Jonglööriharjoitus 5-pallolla. Uusikaarlepyy merenranta ja Elvi suppilauta harjoituksessa. Yhdessä Yyterin hiekkarannalla.



                                                                                                                                        

 


torstai 2. huhtikuuta 2020

Korona-aika

Niin taas yksi talvi meni. Talvi, joka oli yksi historian lämpimin. Etelä-Suomessa se ei edes ehtinyt alkaa. Hiihtoretket jäi aivan muutamaan. Oli kyllä mukava edes vähän päästä suksille. Lapissahan talvi jatkuu.
  Juoksukelithän ovat olleet mitä parhaimmat. Sulilla teillä on saanut taivaltaa. Jäätiköt ovat kestäneet vain vähän aikaa. Jouduttiin sm-villasukkajuoksut siirtämään ja sitten perumaan lumen puutteen vuoksi ja samaan hässäkkään iski myös korona.
  Näin kun miettii mennyttä talvea, niin ajatuksiin tulee, mitä se jätti muistoihin. Onko jotain sellaista, mitä voi joskus muistella. Vanhemmittaan lähimuisti, johon tämäkin talvi tavallaan nyt kuuluu, alkaa pikku hiljaa heikentyä. Tänään vaimon kanssa kävelylenkillä ollessani, siitä tuli lähimuistista puhetta. Olen sitä yrittänyt harjoitella, jos sitä harjoitteluksi voi sanoa, kun muutenkin olen sitä luonnetta, että muistelen tapahtumia. Alettiin siinä Elvin kanssa kokeilla, miten toissapäivän asiat tulee mieleen. Monia kiintopisteitä oli mistä sai aina kiinni. On ihan kiva muistileikki. Voi ottaa esimerkiksi vaikka viisi päivää taaksepäin ja kokeilla miten käy.
  Elämän kulku on näin eläkkeellä ollessa ja kerrostalossa asuen aika rauhallista. Ikää, kun tulee, niin erilaisia vaivoja voi äkkinäisesti tulla. Niin minullekin tammikuun loppupuolella. Vasempaan silmän ulkoreunaan tuli valojuova. Kesti 15 minuuttia. Häipyi. Tuli uudestaan ja seuraavana aamuna myös. On ollut ennenkin ja aivot tutkittu. Diagnoosi oli silloin silmämigreeni. Migreeniä minulla ei ole ollut koskaan. Päivystykseen menin nyt ja sieltä lähetettiin silmäkeskukseen Tampereelle. Silmälääkäri tutki hyvin. Verkkokalvo oli jo irronnut aikaisemmin, mutta valoilmiön aiheuttaa lasiainen joka vanhemmittaan supistuu. Näkö on erinomainen.Tässäkään ei toimenpiteitä. Joten se asia on reilassa.
  Maaliskuun lopulla tuli kova rintakipu, ei muuta kuin ambulanssi. Mittasivat sydämen. Jotain näkyi. Vauhdilla ensiapuun Tampereelle. Eipä ollut muita siellä, vaikka lauantai-ilta. Yksi potilas tuotiin oli kaatunut rappusissa. Sieltä veivät minut sydänsairaalaan. Pääsin hienosti ultraan ja sitten sepelvaltimoiden varjoainekuvaukseen. Reilassa oli. Joten diagnoosista tuli idiopaattinen. Oli muuten sydänsairaalan hoitajat mukavan ystävällisiä. Kyllä kelpasi olla.
 Nyt on tässä nämä vanhuuden sairaustapaukset kerrottu. Nyt vain koko ajan täytyy olla varuillaan ettei korona tartu. Ollaanhan tässä riskiryhmäläisiä ja tavallaan karanteenissa. Sitä tautia ei kyllä halua saada.
  Blogin nimihän on tossun jäljet tiessä. Säännöllisin välein ne ovat jättäneet jälkiä tiehen. Juoksulenkit ovat ihan mukavasti kulkeneet. On hienoa, kun niistä saa nauttia. 
  Toinen jatkuva harrastus on ollut jongleeraus. Pallot, keilat ja renkaat lentelevät ilmassa. Temmun kanssa ollaan myös esiinnytty. Villasukkatanssien väliajalla heiteltiin valopalloja ja valokeiloja. Kaikkein hauskinta oli esiintyä päiväkotilapsille. Kolmekymmentä lasta oli seuraamassa Taiston talolla. Kaikki olivat innoissaan. Jokainen sai myös itse kokeilla kaikkia temppuja palloilla, renkailla ja keiloilla. Iloinen meteli oli korvia huumaava, kun lapset juoksivat ja heittelivät välineitä.
   Nyt kun kuntosalitkin suljettiin, niin on täytynyt kotona tehdä lihas ja jumppaohjelmat. 
   Henkisellä puolella jatkuivat kirkkokuoroharjoitukset ja jumalanpalveluksissa esiintymiset. Nekin loppuivat kuin seinään koronan takia.
   Kevät saapuu ja koronakaranteeni jatkuu. Nyt onkin ihan mukava suunnata luontoon. Muuttolinnut saapuvat, niitä on tosi mukava seurata. Peipon sävelaallokko kohta raikuu koivikoissa. Elämä jatkuu, mutta monessa suhteessa varovaisemmin.
Lapissa hiihtämässä vuonna 2014

Esiintymistä

Juoksun alkutaipaleella 1972

Kotikuntovälineet