Tapahtumia

Kesä kuluu, mutta missä on oikea kesä? Vuonna 1952 olympia kesä oli viileä ja sateinenkin. Markus setä aloitti silloin syksyllä lasten ohjelman ja totesi kehnosta kesästä: Kesähän se kuitenkin on ollut! No nyt on vielä kesää hurjasti jäljellä. Joten kunnon korkeapainetta odotellessa.
Täytyy olla kuitenkin koko ajan tarkkana mihinkä päivään kesä osuu. Yksi sellainen päivä oli lauantai 28.6, kun OriRun juostiin ja käveltiin. Minulla juoksu sujui mukavasti Maijan ja Inkan kanssa jutellessa. Matka taittui vähän niin kuin huomaamatta. Kovaa siellä vedettiin toisten toimesta. Puolimaratonin voittajan aika 1.33.45 on tosi hyvä tällä raskaalla latupohja reitillä. Mutta kyllä hänellä olikin voimakas ja vauhdikas askel. Kaikkien muidenkin voittajien ajat ovat kunnioitusta herättäviä.
Tiistaina heinäkuun ensimmäisenä päivänä auton nokka suunnattiin kohti Haapavettä. Elvin ja kahden ystävämme kanssa saavuimme siunauskappelin parkkipaikalle kello 13.30. Maaritin lapset ja lapsen lapset tulivat tervehtimään meitä ja erikoista oli, kun yhdellä pojan pojalla oli mummon tuhkauurna kädessä. Kappelissa laskettiin kukat uurnan viereen ja pappi siunasi Maaritin ylösnousemuksen aamua odottamaan. Omaiset laskivat hänet seuraavana päivänä Haapajärven hautausmaalle miehensä viereen. Kaunis muistotilaisuus vietettiin Haapaveden Ruustinnan Kartanossa, entisellä Emäntäkoululla. Hautajaiset ovat paikka, jossa saamme muistutuksen elämän katoavaisuudesta, mutta myös ennen kaikkea siitä ihanasta ajatuksesta, että parhaimmat päivät ovat edessä päin.
Elämä jatkuu ja monella on alkanut paljon odotettu kesäloma! HYVÄÄ KESÄLOMAA!