Koli

Monta kertaa on puhuttu vaimon kanssa, että kyllä siellä Kolin kallioilla täyttyisi käydä ottamassa valokuvia. Olavin kanssa siellä kyllä olin v. 1971. Ja kun ei siihen Kolin maasto ultraankaan pysty osallistumaan, liian rankka, niin saatiin nyt päätös aikaiseksi, että nyt lähdetään. Viime viikolla siellä sitten oltiin. Helle helli mahtavasti. Ensin olimme yhden yön Joensuussa. Hieno kaupunkihan se on ja keskusta pyörittiin toreineen ja satamineen tutuksi. Asemallakin sattui olemaan pieni sirkus. Näin pääsin itsekin heittelemään palloja ilmaan ja samalla saamaan uutta opetusta jonglööri taitoihini. Oli kiva hetki. Asemapäällikön poikana tietysti vanha höyryveturi kiinnosti.
Seuraavana päivänä suuntasimme luonnon kauniille Kolille. Onhan siellä suomalainen maisema parhaimmillaan. Kallioita tuli kierreltyä. Ja otettiin nyt sitten niitä kuvia myös. Löysimme vähän kauempaa mahtavan komean hiekkarannan asuntovaunu ja-auto alueelta. Siellä kelpasi uida. Yhden yön yövyimme hotelli Kolilla. Seuraavana päivänä menimme laivalla yli Pielisen. On autolautta, joten matka kulki Lieksaan. Aava selkä aukeaa kohti Nurmesta. Vajaat pari tuntia Pielisen ylitys kestää. On se komea iso järvi.
Näin alkoi kotimatka Lieksasta kohti Orivettä. Kermassa pidettiin ruokatauko. Kerma on kuuluisa mm. kanavasta ja Kerman Kallesta, joka ennusti säät ´nappiin` ja niin saavuttiin helteisen päivän iltana Orivedelle. Ei voi kuin kiittää ilmastoitua autoa. Kyllä kelpaa ajella kuumina päivinä.
Eilen kävin Elvin kanssa mustikassa Eräpyhässä. Kyllä jonkin verran löytyi. Mutta hyvä mustikka vuosi ei Orivedellä ole, kun talvi meni ilman lunta ja pakkaset vei varvut. Onhan se aina kiva Eräpyhässä myös pulahtaa minulle niin historiallisessa paikassa Längelmäveteen.
Juoksutkin on kulkenut hyvin, onhan täytynyt tottua myös kuumassa juoksemaan. Voihan se olla että Helsinki City Marathon juostaan kolmenkymmenen asteen helteessä.
Näin tällä kertaa. Ja lopuksi kuvia!

 

 

 

 

HELLETTÄ

Aikaa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Kesä on edennyt hyvää vauhtia ja mikä parasta, hienossa säässä. Tossut on jättänyt lämpöiseen asfalttiin omat jälkensä. 12.7 lauantaina juostiin Siitaman Sikamaraton 22,4 km. Osallistuin siihen nyt eka kerran, vaikka juoksu on järjestetty virallisesti jo muutaman kerran. Lenkki sinänsä on aivan hurjan tuttu. Silloin kun asuttiin Ruskeamäessä, niin Olavin kanssa vedeltiin sitä alvariinsa. Itse tämän sikamaratonin lähihistoria on ihan oma tapaus. Monet asiat lähtevät liikkeelle vedonlyönneistä. Niin tässäkin tapauksessa asia lienee ollut. Tämä on tapahtuma on tosi hienosti junailtu, onhan järjestelyn takana hyvä nuorisoseura. 2t 21min meni aikaa minulta, mutta oli kiva juosta yhdessä tutun kaverin kanssa ja jutella siinä samalla kaikenlaista. Illaksi saimme kahvivieraita, kun tutut ihmiset olivat Satakunnan puolelta myös lähteneet sikamaratonille.
Tässä eräänä päivänä suoritin vauhdikkaamman vedon. Juoksin Kiikan mäkeä alas pyörätietä ja huomasin pääskyn asfaltilla ja ehdin ajatella, voi kun on kuollut siihen. Mutta samalla välähti: sehän on tervapääsky eikä varmaan kuollutkaan, vaan ei pääse siitä ylös. Löin liinat kiinni ja palasin takaisin. Otin linnun käteen. Se katsoi silmillään minua ja pyysi, auta minua nousemaan ilmaan. Tein voimakkaan alhaalta ylös heiton, niin kuin pesäpallo syöttäjä. Tervapääsky löi voimakkaasti siivillä ja hienosti lähti lentoon. Sitten se teki kauniin kaarroksen minun pääni yläpuolella kiitokseksi ja kaarsi taivaan sineen. Vaikuttavia tapauksia nämä. Ja panee ajattelemaan eläinten tunne puolta.

 

Mökki elämääkin olen Elvin kanssa saanut jonkin verran elää. Iitissä olimme ystävämme kanssa viime perjantaina tuttavien mökillä saunomassa ja uimassa ja hyvillä ruoilla. Ja perinteinen Hiiden vuoren valloitus myös kuului ohjelmaan. Kiitokset isäntäväelle!
Eilen oli sitten ohjelmassa Elvin ja hänen kummi tytön ja minun retki ensin kiinalaiseen ravintolaan Tampereelle syömään ja sen jälkeen Laukontorille kahveille ja jäätelöille. Mutta se ei ollut reissun päätarkoitus, vaan Valkeakosken kesäteatterin näytelmä: Kesäillan valssi. Todella nautittava esitys. Ei tullut yhtään ajatusta, että loppuisi jo kuin jossain aikaisemmissa kesäteatterinäytöksissä on minulle tapahtunut. Kyllä joutui nauruhermot välillä koville. ja olihan musiikkikin taattua tavaraa.
Tänään vedin tutun Lyytikkälän lenkin vauhdikkaasti kirkkaassa aamupäivän auringon paisteessa. Kyllä uinti maittoi sen jälkeen!
Tästä elämä jatkuu ja reissut sen kuin pitenee. Huomenna on sitten vuorossa Koli, mutta siitä sitten myöhemmin. Niin kuin täällä päin on tapana sanoa, että kattellaan!

Tapahtumia

Kesä kuluu, mutta missä on oikea kesä? Vuonna 1952 olympia kesä oli viileä ja sateinenkin. Markus setä aloitti silloin syksyllä lasten ohjelman ja totesi kehnosta kesästä: Kesähän se kuitenkin on ollut! No nyt on vielä kesää hurjasti jäljellä. Joten kunnon korkeapainetta odotellessa.
Täytyy olla kuitenkin koko ajan tarkkana mihinkä päivään kesä osuu. Yksi sellainen päivä oli lauantai 28.6, kun OriRun juostiin ja käveltiin. Minulla juoksu sujui mukavasti Maijan ja Inkan kanssa jutellessa. Matka taittui vähän niin kuin huomaamatta. Kovaa siellä vedettiin toisten toimesta. Puolimaratonin voittajan aika 1.33.45 on tosi hyvä tällä raskaalla latupohja reitillä. Mutta kyllä hänellä olikin voimakas ja vauhdikas askel. Kaikkien muidenkin voittajien ajat ovat kunnioitusta herättäviä.
Tiistaina heinäkuun ensimmäisenä päivänä auton nokka suunnattiin kohti Haapavettä. Elvin ja kahden ystävämme kanssa saavuimme siunauskappelin parkkipaikalle kello 13.30. Maaritin lapset ja lapsen lapset tulivat tervehtimään meitä ja erikoista oli, kun yhdellä pojan pojalla oli mummon tuhkauurna kädessä. Kappelissa laskettiin kukat uurnan viereen ja pappi siunasi Maaritin ylösnousemuksen aamua odottamaan. Omaiset laskivat hänet seuraavana päivänä Haapajärven hautausmaalle miehensä viereen. Kaunis muistotilaisuus vietettiin Haapaveden Ruustinnan Kartanossa, entisellä Emäntäkoululla. Hautajaiset ovat paikka, jossa saamme muistutuksen elämän katoavaisuudesta, mutta myös ennen kaikkea siitä ihanasta ajatuksesta, että parhaimmat päivät ovat edessä päin.
Elämä jatkuu ja monella on alkanut paljon odotettu kesäloma! HYVÄÄ KESÄLOMAA!
 

Vihreän Talven Juhannus

Niin sitä vietettiin Juhannusta yhtä lämpöisessä säässä, kuin joskus joulua. Mutta eihän tuo haittaa, kun vaatetta on päällä, pipo päässä ja tumput käsissä. Mutta kun kaikki eivät olleet varautuneet siihen. Minä sain viettää tätä keskikesän juhlaa Savonlinnassa Elvin ja kahden ystävän kanssa. Parilla kokoilla oltiin, ensin seurakunnan ja sitten kaupungin. Perinteiset makkarat ja muurinpohja letut syötiin. Herkullisiahan nuo ovat. Ja pääasiahan olivat ne kokot. Kaupungin kokolla maistui myös jäätelö, ei niin kylmää taida ollakaan, etteikö se kelpaisi.
Casinon kylpylässä sai lämmitellä hienosti. Ja pulikointi on aina kivaa.
Juhannuspäivänä kävimme Kerimäen vanhainkodilla tapaamassa kolmea ihanaa vanhusta. Kyllä suvivirsi raikui, kun yhdessä laulettiin. Kyllä se laittaa ajattelemaan ihmisen elämän kaarta vanhainkotivierailut. Sunnuntaina ehdin maailman suurimpaan puukirkkoon jumalanpalveluksen loppuun. Kauniisti oli kirkko koivuilla koristeltu. Kirkon sisällä lämpötila oli tosi alhainen. Pappi kuuluttikin lopuksi, jos kylmät ilmat jatkuvat, ottakaa huopa mukaan seuraavalla kerralla. Se on kyllä tarpeen, koska kirkkoa kesällä ei lämmitetä. Helteellähän siellä on hienoa olla.
Toinen ystävistämme jätettiin viikkoa viettämään Kerimäelle, ja me muut suuntasimme kohti Heinolaa ja Orivettä. Kahden vuoden takaiset muistot Juhannuksen paluuliikenteestä olivat sen verran keljut, että suunniteltiin ihan uudet tie osuudet. No, sehän vei meidät Suomen kauneimmalle reitille. Punkaharju-Puumala-Mäntyharju-Heinola. Itse Puumalan silta on jo aikamoinen nähtävyys. Satamaravintolahan on aina vilkas paikka. Kyllä munkkikahvit siellä virkisti. Siinä satamassa oli kiva muistella vuoden 1982 Puumala maratonia. Pistohiekan maisemat ovat täysin henkeä salpaavia. Yhtään jonossa ajamista ei tullut. Tie kyllä välillä nousi taivaisiin ja laski sieltä alas, kuin vuoristoradassa. Vihdoin olimme Heinolassa ja toinen ystävistämme jäi sinne ja Oriveden määränpää saavutettiin illalla. Ainoa huonopuoli oli, kun tällä matkalla minulle iski aikamoinen pärskimistauti, kunnon nuha, jota ei ole aikoihin ollut. Tätä kirjoitellessa lepo vei taudin, kyllä sänky on hieno keksintö näissä tapauksissa, jos sitä vain pystyy käyttämään. Eläkeläinen pystyy.
Tossun jäljet jäi tekemättä Savonlinnaan ja Kerimälle.  Mutta tehdään niitä sitten taas paljon välille Paltanmäki-Lepra OriRun:ssa 21,1 km ensi lauantaina. Näin se elämä jatkuu....

 

 

 

Juhannus lähestyy

 Ystäväperheemme äiti ja kaksi lasta 7v. tyttö ja 5v. poika olivat meidän vieraanamme pari päivää. Mukavaa touhua riitti yllin kyllin. Eilen käytiin jäätävässä säässä Särkänniemessä koiramäessä. Ihan hieno reissu, vaikka palella tuppasi vaatteista huolimatta. Lapsilla ei ollut kylmä, vauhti oli sen verran kova. Munkki kahvit mentiin juomaan Pyynikin näkötornille. Kyllä oli herkulliset munkit, eivät turhaan ole saaneet mainetta. Kylmyyskin häipyi, kun kävin lasten kanssa juoksemassa pyynikin portaat ylös. Kyllä toi porrasjuoksu on lämmintä hommaa!
Jumala puuttui meidän juhannusreissuumme. Ystävämme luokse piti mennä. Mutta hän pääsi taivaan kotiin äkkinäisesti. Näin saimme taas muistutuksen siitä, että elämä on tässä ja nyt.
Mutta uusia ovia aukeaa. Nyt mennään Savonlinnaan kylpylähotelliin meidän rakkaitten ystävien kanssa. Sieltä käydään Kerimäellä. Että kaikkea kivaa on tiedossa.
Tossut ovat tehneet nyt vähän jälkiä tiehen. Olen elänyt muistellen niitä 40-vuotta. Se on jo niin pitkä aika, että muutama Suomi-Juoksun osanottaja on jo päässyt iäisyyden lenkkipoluille.
Mutta luonto elää omaa jännittävää elämää. Sen verran kävin juoksulenkillä, että viime perjantaina silmään pisti yllättäen erikoinen sinitiaisen pesäkolo. Valotolpan sähköjohdon suojapellin taakse oli tehnyt pesän ja linnut ruokki poikasia ahkerasti. Pieni reikä tolpan ja pellin välissä. Tänään poikaset olivat lähteneet. Sunnuntaina kiersin Elvin kanssa Lyytikkälän lenkin. Matkalla tarkistettiin puukiipijän pönttö, tyhjä oli ja poikaset maailmalla. Nyt vain jäädään odottamaan toista pesuetta!

Tällaisia kuulumisia näin ennen Juhannusta. Hyvää Jussia!!

Sada sada aina vaan..

Koivun oksat roikkuvat raskaina. Männyn rungot kiiltävät märän ruskeina. Vettä on tullut tänään, iltaan asti taukoamatta. Maa kostuu nyt syvältä. Kaikki mikä sataa ennen juhannusta, sataa laariin. Toivottavasti sanonta pitää paikkansa.
Päivät ovat menneet rauhallisesti viime viikon vaihteen tapahtumasta palautuen fyysisesti ja henkisesti. Fyysistä palautumista on tarvinnut lähinnä sen takia, kun yksi yö jäi nukkumatta. Henkinen palautuminen on ollutkin ihan kivaa, kun on saanut monelle sivulle kirjoitella. Eilen kävi Oriveden Sanomien toimittajakin tekemässä juttua minusta ja Olavista. Sitten näkee, kun lehti ilmestyy. Materiaalia tuli ainakin vaikka kuinka paljon. Pari lenkkiäkin on tullut tehtyä, että tossut saavat jättää jälkiä tiehen. Eilenhän oli ihan mahtava sää. Pari punavarpusta vihelsi ainakin lenkillä ollessamme ja paras oli mustapääkerttu. Olavi sanoikin: siitä tulee sademetsä mieleen. Huomenna on jo perjantai, joten viikonloppua kohden mennään, vaikka ei se eläkeläisestä tunnu oikeastaan miltään. Ensi viikko onkin sitten tapahtumarikkaampi!

 


yksinäinen juoksija Perniön yössä ja toisessa kuvassa Perniön illassa ja kolmannessa lähtö kuva, kaikki painelevat kellot käyntiin
kuvat: Jari Tomppo

punavarpunen

SUOMI-JUOKSU

Kyllähän minä tätä juoksua jännitin koko viikon. Olihan se nyt minun 40. Historiallisestikin ainutlaatuinen. Elvikin sanoi, että tarkkailet itseäsi vähän liikaa.  Tapahtuma on kuulunut elämääni tärkeänä neljäkymmentä vuotta ja nyt se 40. on tässä ja tänään. Olemme Olavin kanssa siitä sanoneetkin, että meillä vuosi vaihtuu Suomi-Juoksusta. Olavillakin on niitä 35. Viidessä eri paikkakunnalla tapahtuma on järjestetty. Nyt kahdeksan kertaa Perniössä. Historiaan kuuluu, että juoksu suoritetaan yöllä, niin kuin nytkin. Oli lämmin yö. Startti tapahtui 19.00. Juoksu itsessään kulki vanhalla rutiinilla. Minulla on nyt valtava määrä alkavia tuntiaikoja, kun paras 7.57 ja nyt 15.01 ja kaikkia siltä väliltä. Tämä 100 km:ä saa olla nyt viimeinen. Olen päässyt maaliin 4000 km:n jälkeen. Viime yö tuli siis juostua ja Perniöstä ajettua autolla, nukuin 35 min matkalla kylläkin, ja kotona päivä unet. Mutta väsy iskee. Joten toisella kertaa enempi.

Maalissa ollaan. Jari Tompon ottama kuva