Helteestä (talveen)!

Hienon kesän jälkeen levisi jäätävä koillisvirtaus. Mutta eihän tämä mitään ihmeellistä ole, koska meillä on suhteellisen lähellä kuuma kaakkoinen manner ja vastapainona  jäämeri ja hyisevä koillinen Novaja Zemlja.
Sitten juoksuihin. On ollut jännittävää seurata Pasi Koskisen juoksua Nuorgamista Hankoon. Hän on nyt puolessavälissä. Pitkä on matka, mutta Hanko lähestyy päivä päivältä.
Omissa urheilu tapahtumissa on sen verran päivitystä, että 31. Västilän maraton on takana. Aika normaalisti meni. Sää helli, ehkä vähän liiankin kauniina. Minun ja Mikon paidat ovat jäädytettynä Voiman talon kattoon, ikään kuin jäähallissa jääkiekko pelaajien paidat. Onhan meillä molemmilla kaikki maratonit suoritettu. Vuonna 1984 se alkoi ja on jatkunut katkeamattomana. Ja tärkein: Onnea 100-vuotiaalle Västilän Voimalle!!

Siellä ne roikkuu

maalissa ollaan ja kello seis, huomaa kaunis Voiman talo takana

 

Viime viikolla kännykkäni putosi taskusta juoksulenkillä asfalttiin. Näyttö hajosi sirpaleiksi. Uuden lasin olisi saanut 84 eurolla, mutta kun uuden puhelimen saisi 79 eurolla, niin ei hirveätä laskutoimitusta tarvitse, että kannattaako korjata. Että tällaiseksi on mennyt maailma. Astelin Oriveden paikalliseen kännykkäkauppaan ja nyt minulla on hieno uusi, joka kestää pudottamisenkin. Parasta siinä tarkka GPS, joka antaa kaikki tulokset juoksulenkiltä. Kaloreita kuluu. Tänään just tein sen kymmenen mailin lenkin, on kyllä lähes metrilleen se.Tuli nyt mittarin kanssa todistettua. Sade piiskasi ajoittain ja koillistuuli vinkui korvissa. Lämpöä oli neljä. Vaatetus oli hyvä, ainoastaan pipo olisi saanut lippiksen sijasta olla ja syvälle korviin vedettynä. Hiljakseen juoksin sen 16 km, 8,3 km tuntivauhtia. Energiaa kului 1352 kaloria, joten sinne se meni kylmiin maisemiin. Kohtahan minä sitten istuin ruokapöydässä nautiskelemassa Elvin tekemästä maukkaasta sapuskasta. Ja taas oli pankit täynnä, kun jälkiruokanakin kahveineen oli leipäjuustoa mansikkahilloineen ja keksi suklaineen. Hurjaa!!
Lintumaailma on ollut tänä keväänä aivan mahtava. Elvin kanssa tein kuumana viime lauantai aamuna lintukävelyn kiviniemen lammelle. No siellähän oli kultarinta ja luhtakerttunen vetelemässä parastaan. Muutama päivää aikaisemmin olimme Onninpolun Vuohenrannan päässä kuulleet samassa tuomessa laulamassa viitasirkkalinnun ja ylempänä kultarinnan. Joten on siinä korville tullut sinfoniaa. Kiitos isälle ja vanhimmalle veljelle, kun ovat opettaneet meidät kaksoset lintujen äänimaailmaan ja sitä myötä Elvikin on minulta oppinut tunnistamaan paljon lintujen lauluja. Ensin peipon ja pajulinnun äänet erikseen. Se on tärkeä oppia, kun ovat Suomen yleisimmät linnut kesällä. Kuvissa ovat ne viitasirkkalintu ja kultarinta. Yleensä kerttulinnut ovat vaatimattomia, joten Luojamme on tarkoittanut ihmisen nauttivan niiden lauluista. Nyt jäädään vain odottamaan uutta kesää ja minulla myös lähestyy se historiallinen tapahtuma...

 

Äitienpäivä

Sateisena valkeni äitienpäivä tänä vuonna täällä Orivedellä. Suomen lippu salossa roikkuu tankoa vasten. Vesi tekee kuitenkin hyvää kuivalle maalle. 
Muistot vievät omaan äitiini. Päällimmäisenä ajatuksena on, että minulla ja meillä sisaruksilla oli todella meitä rakastava ja huolehtiva äiti. Paljon on hienoja ja mukavia muistoja. Ne on kätkettynä sydämen kammioon. Niitä Olavin kanssa paljon muistelemme.Varsinkin juoksu lenkillä ollessamme. Eräs asia on monesti hiukan meitä pohdituttanut. Lenkkimme suuntautuu usein Oripohjan aseman läheltä lapsuutemme kodin ohi. Paljon 50-luvulla peräti leikimme radalla. Koskaan äiti ei sanonut, että varokaa junia, että ette jää alle. Mutta sitten kun oltiin kesämökillä Eräpyhässä, äiti vartioi meitä pikkupoikia koko ajan ettei hukuttaisi. Sitä hän pelkäsi. Paljon voi johtua myös siitä, kun hänen siskonsa kymmenen vuotias poika aikoinaan oli hukkunut Forssan jokeen. Ja kyllä junat höyryvetureineen piti niin kovaa  ääntä ja hitaammin kulkeneina siihen aikaan, että radalta ehti alta pois. Nyt on äitimme odottamassa isämme  ja tyttärensä Seijan kanssa Oriveden kirkkomaalla ylösnousemuksen aamua.
Elämä jatkuu. Vuodet vierii. Aika kuluu. Hyvin olen tossun jälkiä jättänyt tiehen. Säännöllisesti ovat lenkit toteutuneet. Tässä iässä se onkin tärkeää, nimen omaan se säännöllisyys. Tuntuisi, ettei yhtään voi kuntoa varastoida. Siitä on päivittäin huolehdittava. Runko rappeutuu muuten nopeasti, ikä tekee tehtävänsä. Nyt olen saanut kymmenen mailin vauhtijuoksut hyvin toteutettua. Västilän maraton on vajaan viikon päästä. Silloin näkee vähän tilannetta, missä mennään. Mutta käki kukkuu ja tiltaltti ´tiputtaa,´niitähän Västilässä ainakin kuulee yllin kyllin. Nyt sade taukoaa. Tossut odottavat eteisessä. Ei muuta kuin tien päälle jälkiä jättämään!

Äiti ja kissa v.1977

Vappu tulossa

Tällä viikolla koivuun tuli lehdet. On jo monessa isommat kuin hiirenkorva. Eilen olin Elvin kanssa valkosiipi lintutornilla. Polkupyörällä piti lähteä, mutta pyöräni etukummi oli tyhjä eikä ilma pysynyt pumppauksesta huolimatta. Joten siirryimme autohommiin. Nopeasti olimme Hiedassa. Tornilla näimme mm. kaksi hienoa esitystä, kun kalasääski nappasi ison kalan ja silkkiuikut esittivät hienoa tanssia. Takaisin tullessa poikkesimme Vehkalahdessa puukiipijäpöntöllä. Ensin näytti, ettei asukkaita ole, mutta sitten huomasin risujen tulevan esiin laudan ja rungon välistä. Samalla lintu puikahti toiselta puolen aukosta. Lähti kiipeilemään puun runkoa ylös syöden samalla. Peräännyttiin taaksepäin, niin lintu lensi heti sisälle pesäänsä. Olihan se hieno juttu, kun puukiipijä oli valinnut tekemäni pöntön. 



tämä kuva huppiolta aikaisemmin

puukiipijä

Muutamina päivinä lenkkeilyt ovat kulkeneet jo ilman paitaa. Olavin kanssa heitin talviturkit viime perjantaina. Ennätystä ei tullut, kun vuonna 2007 se tapahtui 15.4. Viime viikolla vedin ns. lyytikkälä testijuoksun. Siinä kymmenen mailin testissä näkee millaisessa kunnossa on. Aikoihin ei näin hyvin ole kulkenut, joten ei muuta kuin västilän ja suomijuoksun kimppuun taas. Terveenä kylläkin pitää pysyä. Luonto herää vauhdilla henkiin! Saakoon Jumala uudistaa meidänkin sydäntä ja mieltä! 



Huhtikuu

Pääsiäinen on takana. Olin Elvin kanssa lankalauantain ja 1.pääsiäispäivän Heinolassa ystävän luona. Aurinko sai helliä meitä, vaikka määrätty kevään viileys leijaili ilmassa. Olimme sunnuntaina retkellä kauniilla Paistjärven retkeilyalueella. Järvet ovat siellä kirkkaita ja hiekka pohjaisia. Paita täytyi heittää pois, koska aurinko sen verran kuumotti. Oli kyllä myös maittavaa syödä nuotiolla rillattua makkaraa. Kyllä nuo retket antaa luontoihmiselle paljon. Kaunis sitruuna perhonen pyöri ympärillä ja useaan kertaan laskeutui Elvin keltaiselle puserolle. Se retki kätkeytyi muistiin varmasti. Sieltä voi sitä aina muistella.

 


Lenkkeilyt ovat jatkuneet keväisessä säässä. Olavi juoksikin tämän päivän lenkin jo ilman paitaa. Minä pidin kyllä t-paidan niskassani. Mutta kyllä auringon lämpö juoksijassa tuntuu. Jos pitempään vetäisi, niin juomaa tarvitsisi jo matkalla, on silla sellainen kuivattava vaikutus. Kiurujen viserrys taivaalla lisääntyy aina vaan, tuntuu että taivas on niitä täynnä. Mutta kyllä Suomen siniselle taivaalle ne kuuluvatkin. Nyt odotus kohdistuu kirjosieppoon ja pajulintuun. Kohti Vappua mennään..

 

Virpomissunnuntai

Palmusunnuntai valkeni sateisena. Ajattelin ennen virpojien tuloa tempaista 16 km:n lenkin. Tuttu Lyytikkälän lenkki veti puoleensa. Ei muuta kuin aamupalan jälkeen kohta puoleen redille. Ennen yhdeksää tossut jo piirsivät jälkiä asfalttiin ja soratien pintaan. Pieni sade piti kasvojen kosteudesta huolen. Sateisella kelillä on kiva juosta, jos ei rankasti sada, silloin ei elimistö tarvitse sisäistä nestettä. Toisin sanoen, ei tule janon tunnetta. Elimistö ei kuivu.
Juoksu sujui helposti. Punarinta veteli parastaan. Penttiläntien Eila huuteli, tuleeko kesä. Vastasin: tulee. Nyt oli kaikista järvistä jäätkin lähteneet. Joten senkin puoleen kesää voi odotella. Saavuin tien synkimpään kuusi metsään. Mutta pettymys oli suuri. Koko tien vasen puoli oli hakattu matalaksi. Juuri olin vienyt puukiipijän pöntön viime syksynä tien toiselle puolelle. En tiedä nyt, onko puukiipijä enää tässä metsikössä, vaikka sitä kohtaa aluetta ei oltu hakattu. Pesintä on alkanut, joten seuraava lintu retki suuntautuu sinne päin. No, Suomi tarvitsee vihreää kultaa. Juoksu kulki hienosti ja endorfiinia syntyi. Saavuin pirteänä perille Särkäntielle. Aikaankin olin tyytyväinen. Noin kuuden minuutin kilometrivauhtia olin pystynyt vetämään.
Virpojia ei käynyt. Suklaamunat säilyivät pöydillä. Kyllä ne tulee tuhottua ennen pääsiäistä. Se virpomishistoria meidän elämässä on tavallaan ihan nolla. Viisikymmenen luvun alussa Oripohjassa asuen naapurin tytöt tulivat virpomaan meitä. Isä käski sisälle. Tytöt virpoivat, mutta mitään ei heille annettu, kun ei ymmärretty mitään. Kaikki johtui siitä, kun isämme oli kotoisin Vaasasta ja äitimme Petäjävedeltä. Pohjanmaalla trullit kulkivat pääsiäislauantaina pahoja henkiä karkottaen ja pääsiäisvalkeita poltettiin. Virpominen tuli taas karjalasta. Keskisuomessa ei tiedetty oikeastaan kummastakaan mitään. Joten meidän perhe oli ulalla tästä asiasta. Mutta noidat ja virpominen on yhdistetty ja koko Suomi tietää.
Nyt kohti pitkäperjantaita ja pääsiäistä ja ihanaa kevättä..

 

Lapin matka takanapäin

Lauantai illalla saavuimme kotiin. Muistot jäivät hienot koko reissusta. Hiihdot sujuivat mainiosti ja sää suosi, vaikkei nyt koko aikaa aurinko helottanut. Paikka oli tosi mukava ja porukka oli kiva. Ei voi siis olla muuta kuin tyytyväinen reissuun. Se oli hienoa, kun täällä etelässä ei ollut kevät talvea, niin pääsi siitä nyt nauttimaan täysin siemauksin. Kyllä nuo Lapin hiihto maastot ovat mahtavat. Oikein innostuneen hiihtäjän täytyisi viettää Lapin maisemissa ainakin koko huhtikuu. Ladut ovat hienot ja lunta riittää.
Kaksi päivää on nyt sitten Oriveden keväässä edetty. Sukset ovat vaihtuneet tossuihin. Juoksu lenkit ovat tuntuneet ihan helpoilta, koska eri lihakset ovat saaneet levätä, eikä paussia ole ollut liian kauan, jotta juoksu tuntuisi vieraalta. Lintu maailma lapissa on tähän aikaan vuodesta tosi hiljainen. Kuukkeli, riekko ja lapintiainen ovat tähän aikaan siellä lähes ainoat joita pääsee hiihtoreissuilla näkemään. Tänään Oriveden Pehulan maisemissa näin Olavin kanssa jo västäräkin. Peipon sävelaallokko lisääntyy päivä päivältä. Punarinta ja punakylkirastas päästelivät eilen illalla jo parastaan. Tänään iltapäivällä Elvin kanssa kävelyreissulla saimme hiljentyä kuuntelemaan mustarastasta, tuota aina yhtä vaikuttavaa laulua. Paljon on siis tapahtunut muuttolintu rintamalla. Pienet lammet ovat vapautuneet jäistä. Suurimmista lähtee viikon sisällä. Joten kaikkia kivaa kevään edistymistä on tiedossa...

kuukkeli

lapintiainen

 

riekko

 




Rumakuru

                                                                                                                                                                                  
 

 

Saariselkä

Lauantaina saavuin Elvin kanssa Mannisen linja-autolla tänne Saariselälle Kiilopään juurelle Tievatuvalle. Auto lähti Tampereelta ja matkalla nousi kyytiin hiihdosta innostuneita ihmisiä. Orivedeltä eniten, viimeiset Hirvaskankaalta. Kahvi ja ruokataukoja oli yhteensä neljä. Illalla 20.43 oltiin perillä. Iltapalan jälkeen nukkumatti otti meidät nopeasti haltuunsa. Kellot kyllä huomattiin siirtää tunti eteenpäin.
Sunnuntaina aamupalan jälkeen kaikki syöksyivät innolla ladulle, kuka mihinkin suuntiin. Vaihtoehtoja kyllä löytyi. Joku kiipesi heti Kiilopään huipulle ja laski sieltä jyrkkää rinnettä Luulammelle. Pirjo, Elvi ja minä hiihdimme sen reitin eilen maanantaina. Nousu meni meikäpojalta hyvin mutta laskussa oli vaikeuksia. Alas selvittiin. Hiihtopäivästä tulikin pitkä. Kilsoja taisi tulla mäkisessä maastossa yli 30 km:ä. Poro yllättäen saattoi minut loppumatkan pihaan asti. Kyllä sauna ja avanto maittoi sen pitkän vaelluksen jälkeen ja tietysti ruokailu. Illalla oli vielä mukavat venytykset. Kyllä oli raukea olo.
Tänään päästiin Mannisen linja-autolla Saariselän keskustaan. Sieltä hiihdettiin kohti Tievatupaa, siis meidän majapaikkaamme. Ilta sujui tuttuun tapaan. Tästä jatketaan..