Tapahtumia

Kesä kuluu, mutta missä on oikea kesä? Vuonna 1952 olympia kesä oli viileä ja sateinenkin. Markus setä aloitti silloin syksyllä lasten ohjelman ja totesi kehnosta kesästä: Kesähän se kuitenkin on ollut! No nyt on vielä kesää hurjasti jäljellä. Joten kunnon korkeapainetta odotellessa.
Täytyy olla kuitenkin koko ajan tarkkana mihinkä päivään kesä osuu. Yksi sellainen päivä oli lauantai 28.6, kun OriRun juostiin ja käveltiin. Minulla juoksu sujui mukavasti Maijan ja Inkan kanssa jutellessa. Matka taittui vähän niin kuin huomaamatta. Kovaa siellä vedettiin toisten toimesta. Puolimaratonin voittajan aika 1.33.45 on tosi hyvä tällä raskaalla latupohja reitillä. Mutta kyllä hänellä olikin voimakas ja vauhdikas askel. Kaikkien muidenkin voittajien ajat ovat kunnioitusta herättäviä.
Tiistaina heinäkuun ensimmäisenä päivänä auton nokka suunnattiin kohti Haapavettä. Elvin ja kahden ystävämme kanssa saavuimme siunauskappelin parkkipaikalle kello 13.30. Maaritin lapset ja lapsen lapset tulivat tervehtimään meitä ja erikoista oli, kun yhdellä pojan pojalla oli mummon tuhkauurna kädessä. Kappelissa laskettiin kukat uurnan viereen ja pappi siunasi Maaritin ylösnousemuksen aamua odottamaan. Omaiset laskivat hänet seuraavana päivänä Haapajärven hautausmaalle miehensä viereen. Kaunis muistotilaisuus vietettiin Haapaveden Ruustinnan Kartanossa, entisellä Emäntäkoululla. Hautajaiset ovat paikka, jossa saamme muistutuksen elämän katoavaisuudesta, mutta myös ennen kaikkea siitä ihanasta ajatuksesta, että parhaimmat päivät ovat edessä päin.
Elämä jatkuu ja monella on alkanut paljon odotettu kesäloma! HYVÄÄ KESÄLOMAA!
 

Vihreän Talven Juhannus

Niin sitä vietettiin Juhannusta yhtä lämpöisessä säässä, kuin joskus joulua. Mutta eihän tuo haittaa, kun vaatetta on päällä, pipo päässä ja tumput käsissä. Mutta kun kaikki eivät olleet varautuneet siihen. Minä sain viettää tätä keskikesän juhlaa Savonlinnassa Elvin ja kahden ystävän kanssa. Parilla kokoilla oltiin, ensin seurakunnan ja sitten kaupungin. Perinteiset makkarat ja muurinpohja letut syötiin. Herkullisiahan nuo ovat. Ja pääasiahan olivat ne kokot. Kaupungin kokolla maistui myös jäätelö, ei niin kylmää taida ollakaan, etteikö se kelpaisi.
Casinon kylpylässä sai lämmitellä hienosti. Ja pulikointi on aina kivaa.
Juhannuspäivänä kävimme Kerimäen vanhainkodilla tapaamassa kolmea ihanaa vanhusta. Kyllä suvivirsi raikui, kun yhdessä laulettiin. Kyllä se laittaa ajattelemaan ihmisen elämän kaarta vanhainkotivierailut. Sunnuntaina ehdin maailman suurimpaan puukirkkoon jumalanpalveluksen loppuun. Kauniisti oli kirkko koivuilla koristeltu. Kirkon sisällä lämpötila oli tosi alhainen. Pappi kuuluttikin lopuksi, jos kylmät ilmat jatkuvat, ottakaa huopa mukaan seuraavalla kerralla. Se on kyllä tarpeen, koska kirkkoa kesällä ei lämmitetä. Helteellähän siellä on hienoa olla.
Toinen ystävistämme jätettiin viikkoa viettämään Kerimäelle, ja me muut suuntasimme kohti Heinolaa ja Orivettä. Kahden vuoden takaiset muistot Juhannuksen paluuliikenteestä olivat sen verran keljut, että suunniteltiin ihan uudet tie osuudet. No, sehän vei meidät Suomen kauneimmalle reitille. Punkaharju-Puumala-Mäntyharju-Heinola. Itse Puumalan silta on jo aikamoinen nähtävyys. Satamaravintolahan on aina vilkas paikka. Kyllä munkkikahvit siellä virkisti. Siinä satamassa oli kiva muistella vuoden 1982 Puumala maratonia. Pistohiekan maisemat ovat täysin henkeä salpaavia. Yhtään jonossa ajamista ei tullut. Tie kyllä välillä nousi taivaisiin ja laski sieltä alas, kuin vuoristoradassa. Vihdoin olimme Heinolassa ja toinen ystävistämme jäi sinne ja Oriveden määränpää saavutettiin illalla. Ainoa huonopuoli oli, kun tällä matkalla minulle iski aikamoinen pärskimistauti, kunnon nuha, jota ei ole aikoihin ollut. Tätä kirjoitellessa lepo vei taudin, kyllä sänky on hieno keksintö näissä tapauksissa, jos sitä vain pystyy käyttämään. Eläkeläinen pystyy.
Tossun jäljet jäi tekemättä Savonlinnaan ja Kerimälle.  Mutta tehdään niitä sitten taas paljon välille Paltanmäki-Lepra OriRun:ssa 21,1 km ensi lauantaina. Näin se elämä jatkuu....

 

 

 

Juhannus lähestyy

 Ystäväperheemme äiti ja kaksi lasta 7v. tyttö ja 5v. poika olivat meidän vieraanamme pari päivää. Mukavaa touhua riitti yllin kyllin. Eilen käytiin jäätävässä säässä Särkänniemessä koiramäessä. Ihan hieno reissu, vaikka palella tuppasi vaatteista huolimatta. Lapsilla ei ollut kylmä, vauhti oli sen verran kova. Munkki kahvit mentiin juomaan Pyynikin näkötornille. Kyllä oli herkulliset munkit, eivät turhaan ole saaneet mainetta. Kylmyyskin häipyi, kun kävin lasten kanssa juoksemassa pyynikin portaat ylös. Kyllä toi porrasjuoksu on lämmintä hommaa!
Jumala puuttui meidän juhannusreissuumme. Ystävämme luokse piti mennä. Mutta hän pääsi taivaan kotiin äkkinäisesti. Näin saimme taas muistutuksen siitä, että elämä on tässä ja nyt.
Mutta uusia ovia aukeaa. Nyt mennään Savonlinnaan kylpylähotelliin meidän rakkaitten ystävien kanssa. Sieltä käydään Kerimäellä. Että kaikkea kivaa on tiedossa.
Tossut ovat tehneet nyt vähän jälkiä tiehen. Olen elänyt muistellen niitä 40-vuotta. Se on jo niin pitkä aika, että muutama Suomi-Juoksun osanottaja on jo päässyt iäisyyden lenkkipoluille.
Mutta luonto elää omaa jännittävää elämää. Sen verran kävin juoksulenkillä, että viime perjantaina silmään pisti yllättäen erikoinen sinitiaisen pesäkolo. Valotolpan sähköjohdon suojapellin taakse oli tehnyt pesän ja linnut ruokki poikasia ahkerasti. Pieni reikä tolpan ja pellin välissä. Tänään poikaset olivat lähteneet. Sunnuntaina kiersin Elvin kanssa Lyytikkälän lenkin. Matkalla tarkistettiin puukiipijän pönttö, tyhjä oli ja poikaset maailmalla. Nyt vain jäädään odottamaan toista pesuetta!

Tällaisia kuulumisia näin ennen Juhannusta. Hyvää Jussia!!

Sada sada aina vaan..

Koivun oksat roikkuvat raskaina. Männyn rungot kiiltävät märän ruskeina. Vettä on tullut tänään, iltaan asti taukoamatta. Maa kostuu nyt syvältä. Kaikki mikä sataa ennen juhannusta, sataa laariin. Toivottavasti sanonta pitää paikkansa.
Päivät ovat menneet rauhallisesti viime viikon vaihteen tapahtumasta palautuen fyysisesti ja henkisesti. Fyysistä palautumista on tarvinnut lähinnä sen takia, kun yksi yö jäi nukkumatta. Henkinen palautuminen on ollutkin ihan kivaa, kun on saanut monelle sivulle kirjoitella. Eilen kävi Oriveden Sanomien toimittajakin tekemässä juttua minusta ja Olavista. Sitten näkee, kun lehti ilmestyy. Materiaalia tuli ainakin vaikka kuinka paljon. Pari lenkkiäkin on tullut tehtyä, että tossut saavat jättää jälkiä tiehen. Eilenhän oli ihan mahtava sää. Pari punavarpusta vihelsi ainakin lenkillä ollessamme ja paras oli mustapääkerttu. Olavi sanoikin: siitä tulee sademetsä mieleen. Huomenna on jo perjantai, joten viikonloppua kohden mennään, vaikka ei se eläkeläisestä tunnu oikeastaan miltään. Ensi viikko onkin sitten tapahtumarikkaampi!

 


yksinäinen juoksija Perniön yössä ja toisessa kuvassa Perniön illassa ja kolmannessa lähtö kuva, kaikki painelevat kellot käyntiin
kuvat: Jari Tomppo

punavarpunen

SUOMI-JUOKSU

Kyllähän minä tätä juoksua jännitin koko viikon. Olihan se nyt minun 40. Historiallisestikin ainutlaatuinen. Elvikin sanoi, että tarkkailet itseäsi vähän liikaa.  Tapahtuma on kuulunut elämääni tärkeänä neljäkymmentä vuotta ja nyt se 40. on tässä ja tänään. Olemme Olavin kanssa siitä sanoneetkin, että meillä vuosi vaihtuu Suomi-Juoksusta. Olavillakin on niitä 35. Viidessä eri paikkakunnalla tapahtuma on järjestetty. Nyt kahdeksan kertaa Perniössä. Historiaan kuuluu, että juoksu suoritetaan yöllä, niin kuin nytkin. Oli lämmin yö. Startti tapahtui 19.00. Juoksu itsessään kulki vanhalla rutiinilla. Minulla on nyt valtava määrä alkavia tuntiaikoja, kun paras 7.57 ja nyt 15.01 ja kaikkia siltä väliltä. Tämä 100 km:ä saa olla nyt viimeinen. Olen päässyt maaliin 4000 km:n jälkeen. Viime yö tuli siis juostua ja Perniöstä ajettua autolla, nukuin 35 min matkalla kylläkin, ja kotona päivä unet. Mutta väsy iskee. Joten toisella kertaa enempi.

Maalissa ollaan. Jari Tompon ottama kuva

Helteestä (talveen)!

Hienon kesän jälkeen levisi jäätävä koillisvirtaus. Mutta eihän tämä mitään ihmeellistä ole, koska meillä on suhteellisen lähellä kuuma kaakkoinen manner ja vastapainona  jäämeri ja hyisevä koillinen Novaja Zemlja.
Sitten juoksuihin. On ollut jännittävää seurata Pasi Koskisen juoksua Nuorgamista Hankoon. Hän on nyt puolessavälissä. Pitkä on matka, mutta Hanko lähestyy päivä päivältä.
Omissa urheilu tapahtumissa on sen verran päivitystä, että 31. Västilän maraton on takana. Aika normaalisti meni. Sää helli, ehkä vähän liiankin kauniina. Minun ja Mikon paidat ovat jäädytettynä Voiman talon kattoon, ikään kuin jäähallissa jääkiekko pelaajien paidat. Onhan meillä molemmilla kaikki maratonit suoritettu. Vuonna 1984 se alkoi ja on jatkunut katkeamattomana. Ja tärkein: Onnea 100-vuotiaalle Västilän Voimalle!!

Siellä ne roikkuu

maalissa ollaan ja kello seis, huomaa kaunis Voiman talo takana

 

Viime viikolla kännykkäni putosi taskusta juoksulenkillä asfalttiin. Näyttö hajosi sirpaleiksi. Uuden lasin olisi saanut 84 eurolla, mutta kun uuden puhelimen saisi 79 eurolla, niin ei hirveätä laskutoimitusta tarvitse, että kannattaako korjata. Että tällaiseksi on mennyt maailma. Astelin Oriveden paikalliseen kännykkäkauppaan ja nyt minulla on hieno uusi, joka kestää pudottamisenkin. Parasta siinä tarkka GPS, joka antaa kaikki tulokset juoksulenkiltä. Kaloreita kuluu. Tänään just tein sen kymmenen mailin lenkin, on kyllä lähes metrilleen se.Tuli nyt mittarin kanssa todistettua. Sade piiskasi ajoittain ja koillistuuli vinkui korvissa. Lämpöä oli neljä. Vaatetus oli hyvä, ainoastaan pipo olisi saanut lippiksen sijasta olla ja syvälle korviin vedettynä. Hiljakseen juoksin sen 16 km, 8,3 km tuntivauhtia. Energiaa kului 1352 kaloria, joten sinne se meni kylmiin maisemiin. Kohtahan minä sitten istuin ruokapöydässä nautiskelemassa Elvin tekemästä maukkaasta sapuskasta. Ja taas oli pankit täynnä, kun jälkiruokanakin kahveineen oli leipäjuustoa mansikkahilloineen ja keksi suklaineen. Hurjaa!!
Lintumaailma on ollut tänä keväänä aivan mahtava. Elvin kanssa tein kuumana viime lauantai aamuna lintukävelyn kiviniemen lammelle. No siellähän oli kultarinta ja luhtakerttunen vetelemässä parastaan. Muutama päivää aikaisemmin olimme Onninpolun Vuohenrannan päässä kuulleet samassa tuomessa laulamassa viitasirkkalinnun ja ylempänä kultarinnan. Joten on siinä korville tullut sinfoniaa. Kiitos isälle ja vanhimmalle veljelle, kun ovat opettaneet meidät kaksoset lintujen äänimaailmaan ja sitä myötä Elvikin on minulta oppinut tunnistamaan paljon lintujen lauluja. Ensin peipon ja pajulinnun äänet erikseen. Se on tärkeä oppia, kun ovat Suomen yleisimmät linnut kesällä. Kuvissa ovat ne viitasirkkalintu ja kultarinta. Yleensä kerttulinnut ovat vaatimattomia, joten Luojamme on tarkoittanut ihmisen nauttivan niiden lauluista. Nyt jäädään vain odottamaan uutta kesää ja minulla myös lähestyy se historiallinen tapahtuma...

 

Äitienpäivä

Sateisena valkeni äitienpäivä tänä vuonna täällä Orivedellä. Suomen lippu salossa roikkuu tankoa vasten. Vesi tekee kuitenkin hyvää kuivalle maalle. 
Muistot vievät omaan äitiini. Päällimmäisenä ajatuksena on, että minulla ja meillä sisaruksilla oli todella meitä rakastava ja huolehtiva äiti. Paljon on hienoja ja mukavia muistoja. Ne on kätkettynä sydämen kammioon. Niitä Olavin kanssa paljon muistelemme.Varsinkin juoksu lenkillä ollessamme. Eräs asia on monesti hiukan meitä pohdituttanut. Lenkkimme suuntautuu usein Oripohjan aseman läheltä lapsuutemme kodin ohi. Paljon 50-luvulla peräti leikimme radalla. Koskaan äiti ei sanonut, että varokaa junia, että ette jää alle. Mutta sitten kun oltiin kesämökillä Eräpyhässä, äiti vartioi meitä pikkupoikia koko ajan ettei hukuttaisi. Sitä hän pelkäsi. Paljon voi johtua myös siitä, kun hänen siskonsa kymmenen vuotias poika aikoinaan oli hukkunut Forssan jokeen. Ja kyllä junat höyryvetureineen piti niin kovaa  ääntä ja hitaammin kulkeneina siihen aikaan, että radalta ehti alta pois. Nyt on äitimme odottamassa isämme  ja tyttärensä Seijan kanssa Oriveden kirkkomaalla ylösnousemuksen aamua.
Elämä jatkuu. Vuodet vierii. Aika kuluu. Hyvin olen tossun jälkiä jättänyt tiehen. Säännöllisesti ovat lenkit toteutuneet. Tässä iässä se onkin tärkeää, nimen omaan se säännöllisyys. Tuntuisi, ettei yhtään voi kuntoa varastoida. Siitä on päivittäin huolehdittava. Runko rappeutuu muuten nopeasti, ikä tekee tehtävänsä. Nyt olen saanut kymmenen mailin vauhtijuoksut hyvin toteutettua. Västilän maraton on vajaan viikon päästä. Silloin näkee vähän tilannetta, missä mennään. Mutta käki kukkuu ja tiltaltti ´tiputtaa,´niitähän Västilässä ainakin kuulee yllin kyllin. Nyt sade taukoaa. Tossut odottavat eteisessä. Ei muuta kuin tien päälle jälkiä jättämään!

Äiti ja kissa v.1977