Elämää varhaiskeväässä

Vuodet vierii. Eilen tuli täyteen avioliittovuosia vaimon kanssa 14 vuotta. Juhlistimme sitä Edenin kylpylä reissulla. Hyvien pulikoimisten jälkeen söimme jättiläis pitzat ja kunnon fantat, että sillä tavalla. Mutta sehän on tärkeintä, että suhde pelaa ja saamme arjessa vaeltaa tässä ja nyt Herran johdatuksessa. 
Keväisiä päiviä on pitänyt. On kuin eläisimme huhtikuun loppupuolta. Lumia ei ole ja jäät pehmenee. Yksi ei vain muistuta keväästä. Muuttolinnut eivät Orivedelle ole lentäneet, kuin muutamia vain. Ei helky vielä peipon sävelaallokko koivikossa, ei ole rastaiden sirkutusta. Mutta syksyn ja talven sanansaattaja tilhiä on poikennut paluumatkalla kohti pohjoista. Töyhtöhyypät ovat jääneet Lounais-Suomeen. Joutsenia muutamia on laskeutunut pellolle ja jäälle. Saa nähdä, mitä nyt ennustetut kylmemmät ilmat tuo tullessaan.

Juoksulenkit ovat hyviä luonnon seuranta reissuja samalla. Pari viikkoa sitten Nihuan sillan luona sulasta vedestä pomppasi saukko komeasti jään reunalle. Siinä minulla ja Olavilla oli ihan hieno luonto näytelmä. Kauaa se ei siinä aikaa viettänyt, kun innoissaan hyppäsi veden alle. On tosi iloinen veikko ja todella leikkisä. Niin kuin kuvasta näkee, on pallo hallussa!!
Kevättä ja elämää seuraten matka jatkuu...

            

Syntymäpäivä

Vuodet vierii, aika kuluu, elämä jatkuu. Kuusikymmentäkuusi vuotta sitten synnyttiin Oriveden aseman kodissamme Olavi ja minä klo. 18.00 ja 18.10. Silloin äitimme ei tiennyt että kaksoset ovat tulossa. Kätilö totesi, että sieltä on vielä toinen tulossa.
Lapsuuden ja pitkälle aikuisuuteen asti saimme kesät viettää Eräjärven Eräpyhässä. Kesäkuun ensimmäinen  päivä sinne muutettiin ja elokuun viimeinen päivä sieltä tultiin pois. Näin tehtiin koko meidän lapsuutemme ajan. Oli se hienoa aikaa.

Elämä on jatkunut näistä ajoista nyt sitten tähän päivään. Blogin pää otsikko tossun jäljet tiessä on tuonut elämään paljon. Elämä voisi olla paljon erilaisempi ilman tossun jälkiä. Nyt kun muistelee elämää taaksepäin, niin kaikenlaisia tapahtumia on ollut ja sydämessä ajatukset loksahtelevat kohdalleen. Elävä arkisto avautuu silmien eteen. Mutta tänään saa elää tätä päivää tässä ja nyt. Herra johdattaa....

Tallinnassa v.1992 haastatellaan meitä Suomen televisioon

Kisat ohi

Kerran päättyvät kaikki, nyt talviolympialaiset. Haikeana purin kisastudioni. Seuraavan kerran se avautuu ensi kesän Zurichin EM-kisojen yhteydessä. Mitalistit ovat palanneet ja juhlia on ollut. Vieremälläkin varmaan kaikki kynnelle kyenneet ovat lähteneet Iivoa ja Kerttua juhlimaan.


                                                                                                                                                                                                  

Minä olen palannut ns. normaaliin elämään. Mitä se on se normaali elämä. Se on sitä, että saa elää tätä päivää täysillä, vaikkei kisoja olekaan. Kevät on tullut Suomeen aikaisin. Muuttolintuja saapuu kivasti, vaikken Olavin kanssa ole vielä nähnyt yhtäkään töyhtöhyyppää. Jalka on noussut lenkillä hyvin. Kuraisiin teihin jäljet ovat jääneet. Pekkaa, sisaren miestä, olemme muistelleet. Hänet saimme jättää  Herralle, kun vietimme kauniita hautajaisia Tammisalon kirkossa viime lauantaina.
Elämä jatkuu.....

Talviolympialaiset

Yli viikko on nyt kisoja käyty. Elämäni on täysin pyörinyt niiden ympärillä. Voin kyllä hyvin sanoa, että täysin siemauksin olen kyllä niistä nauttinut.  Hienot kisat ovat. Rahaa on palannut, mutta hyvin pieni määrä siihen mitä menee aseisiin. Siihen, että ihmispoloisen henki saadaan pois. Muutenkin meidän jokaisen yllä keikkuu damokleen miekka. Rahaa palaa myös avaruuden valloittamiseen, eikä mitään hyötyä tavalliselle ihmiselle. Nyt ainakin pääsee meikä poika näistä elämään. Naisten viesti oli jännitysnäytelmä ja suuri nautinto! Kiitos!
Pari televisiota ja netti pitävät tapahtumien seuraamisen hektisenä. Henkilökohtaiset lajit ovat sydäntäni lähellä, niistä hehkuu valtava tunne. Varsinkin hiihdot, jossa taistellaan väsymystä vastaan. Sen pystyn itse täysin aistimaan. Onhan sitä juoksun myötä sekin tullut tutuksi. Eilen tuli Kaisan laji ampumahiihto. Ovikello soi juuri, kun Kaisa lähestyi viimeistä ampumapaikkaa. Menin äkkiä avaamaan. Meidän ystävä oli siellä tulossa meiltä hakemaan puhelimen laturia. Onneksi Elvi oli kotona. Olin niin paneutunut kisaan, että yhtään en muista mitä hän minulta kysyi. Elviltä jälkeenpäin kyselin, ihan hyvin olin vastannut. Juuri päättyi pikaluistelu ja taas Hollannin kolmoisvoittoon nyt 10000 m:llä. Hollantilainen syntyy luistimet jalassa, niinhän sitä on sanottu.
Vaikka kisat ovat käynnissä, silti tossun jäljet ovat tiehen jääneet. Yli kympin lenkit ovat sujuneet keväisessä säässä hienosti. Olavin kanssa on lenkillä ollessa tarkkaan tapahtumat käyty uudelleen läpi. Ja käsitelty niitä monelta puolelta. Huomenna on jännä päivä. Jäädään seuraamaan!!

Nyt ne ovat sitten alkaneet

Toinen kilpailu päivä on Sotshissa menossa. Yksi hopea on nyt Suomella, kiitos Ennin. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin.
Eteläisessä Suomessa vallitsee keväinen sää. Hiihtokelit jäällä menivät ja pienet lumet hupenevat peloilta. Mutta vielä on talvea jäljellä allakan mukaan ja varmaan muutenkin vielä tulossa.
Olympiahuuman keskellä kävin eilen katsomassa Tampereella Elvin, Kain ja Raisan kanssa jääkiekko-ottelua Tappara-Jyp. Niinhän siinä kävi, että Tapparalla ei oikein kulkenut ja tappio tuli. Jyppi voitti 4-2. Pistetaulukossa Tappara on kuitenkin vielä hyvin sijoittunut.
Tänään jouduin Olavin kanssa etsimään sellaisen juoksureitin, että pahimmilta liukkailta säästyttiin. Ilmassa oli kevään merkkejä ainakin talitiaisen, sinitiaisen ja viherpeipon puolelta. Yksi talitiainenkin lauloi ihan erikoisesti, oli oppinut jonkun äänen. Mutta keneltä?
Nyt on sellainen kaksiviikkoinen alkanut, että mieli, henki, ajatukset ja koko keho elää olympialaisissa. Tunne tasolla mennään. Siitä tunteesta tähän  kuva!

LAUHAA SÄÄTÄ

Niin ne vaan sitten tulivat, nimittäin leudot tuulet puhaltelemaan. Tänään lämpötila nousi jo plussan puolelle. Mutta rukiin korjuu suojia ei tarvinnut nyt ajatella. Niitä oli jo ihan tarpeeksi heti alkuvuodesta.
Eilen kävin Elvin kanssa hiihtelemässä Kirkkolahden jäällä. Latu oli vahanajan latu. Hiihtämällä tehty. Nykyajan suksi vaan vähän tuppaa siinä soutamaan. Mutta ihan kiva on hiihtää. Nyt on lunta sen verran vähän, että lapset ovat isien ja äitien kanssa saaneet kivat luistin radat aurattua jäälle. Kirkkolahdessa niitä olikin kolmessa eri paikassa. Yhdessä päässä oli lapsia aivan mahdottomasti. Sanoin Elville, tulee kyllä lapsuus mieleen 50- ja 60-luvulta. Ainoa ero oli kyllä, ettei vanhemmat silloin olleet kännykällä ottamassa lapsista kuvia. Mutta se kyllä täytyy tässä sanoa. Silloin tädin mies kaitafilmasi kyllä meitä.
Tänään oli lämmin juoksu sää, kun Olavin kanssa aamupäivällä käytiin vetäisemässä Ruskeamäen lenkki. Keli oli ihan mahtava, kun auraukset oli tehty tarkkaan. Vähän liian paljon oli vaatetta päällä. Hikoiltua tuli hiukan liikaa. Kyllähän sitä täytyisi uskaltaa vähentää, kun näin leuto oli sää. Mutta sitä aina yrittää varoa kuitenkin, ettei saa kylmää.  Viherpeipot lauloivat  mahtavasti. Niillä on monta eri ääntä. Kanarialintumainen kirkas helkkyvä ääni ja ryystämisääni. Ne ovat lauluääniä ja sitten kutsuäänet ja lentoäänet ovat vielä erikseen.
Kevättä siis ilmassa, mutta varmaan vielä monta hyvää hiihtosäätäkin tiedossa. Vielä ei ole näin hienoja suksikelejä ollut kuin kuvassa viime vuonna. Mutta tulee?

 

SÄÄTYYPIN MUUTOS

Kolme viikkoa sitä pakkasia kesti. Jos olisi ollut kesä, olisimme saaneet viettää kolmen viikon helle jakson. Nyt sitten alkaa lumisateet ja lauhemmat säät. Ennusteen mukaan asteet voivat parin viikon päästä olla paljonkin plussan puolella. Tänään juoksin veljeni kanssa tämän talven viimeisen viimajuoksun. Ennusteiden mukaan ei vähään aikaan saada siperian viimoja. Meitä ne eivät ole haitanneet, kun rasva kerros kasvoissa on neljänkymmenen vuoden lenkkeilyn seurauksena kasvanut kuin eskimoilla. Kelit juoksuun ovat olleet harvinaisen hyviä.
Saimme suru viestin toissa päivänä, kun siskon mies oli kuollut Koskelan sairaalassa Helsingissä 81 vuotiaana. Paljon olen nyt veljeni kanssa lenkkeilyn aikana muistellut Pekan kanssa yhteisiä juttuja. Olihan hän myös innokas hölkkääjä 70-luvulta 2000-luvulle. Olemme myös hyräilleet hänen lempi lauluaan.``Ihmetellös, ihmislapsi, Taivaan suurta ihmettä: Seimen lapsen kirkas silmä Kuoloon sammui ristillä. Silloin synnit ihmisten Vaipui vereen Jeesuksen``
Nyt tammikuu on päättymässä muutaman tunnin kuluttu. Helmikuu alkaa ja Sotshin olympialaiset viikon kuluttua. Siinähän on ohjelmaa eläkeläiselle. Täytyy vain laittaa olympia studio pystyyn, kun laitteita on sen verran. Tähän haluan laittaa lopuksi yhden kuvan, pidän sitä ehkä kovimpana pakkas-ja lumi talvena elämäni aikana. Vuosi oli 1966. Tässä tehdään äidin kanssa lumitöitä maaliskuussa.