Elämää varhaiskeväässä
Vuodet vierii. Eilen tuli täyteen avioliittovuosia vaimon kanssa 14 vuotta. Juhlistimme sitä Edenin kylpylä reissulla. Hyvien pulikoimisten jälkeen söimme jättiläis pitzat ja kunnon fantat, että sillä tavalla. Mutta sehän on tärkeintä, että suhde pelaa ja saamme arjessa vaeltaa tässä ja nyt Herran johdatuksessa.Keväisiä päiviä on pitänyt. On kuin eläisimme huhtikuun loppupuolta. Lumia ei ole ja jäät pehmenee. Yksi ei vain muistuta keväästä. Muuttolinnut eivät Orivedelle ole lentäneet, kuin muutamia vain. Ei helky vielä peipon sävelaallokko koivikossa, ei ole rastaiden sirkutusta. Mutta syksyn ja talven sanansaattaja tilhiä on poikennut paluumatkalla kohti pohjoista. Töyhtöhyypät ovat jääneet Lounais-Suomeen. Joutsenia muutamia on laskeutunut pellolle ja jäälle. Saa nähdä, mitä nyt ennustetut kylmemmät ilmat tuo tullessaan.
Juoksulenkit ovat hyviä luonnon seuranta reissuja samalla. Pari viikkoa sitten Nihuan sillan luona sulasta vedestä pomppasi saukko komeasti jään reunalle. Siinä minulla ja Olavilla oli ihan hieno luonto näytelmä. Kauaa se ei siinä aikaa viettänyt, kun innoissaan hyppäsi veden alle. On tosi iloinen veikko ja todella leikkisä. Niin kuin kuvasta näkee, on pallo hallussa!!
Kevättä ja elämää seuraten matka jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti