maanantai 3. helmikuuta 2014

LAUHAA SÄÄTÄ

Niin ne vaan sitten tulivat, nimittäin leudot tuulet puhaltelemaan. Tänään lämpötila nousi jo plussan puolelle. Mutta rukiin korjuu suojia ei tarvinnut nyt ajatella. Niitä oli jo ihan tarpeeksi heti alkuvuodesta.
Eilen kävin Elvin kanssa hiihtelemässä Kirkkolahden jäällä. Latu oli vahanajan latu. Hiihtämällä tehty. Nykyajan suksi vaan vähän tuppaa siinä soutamaan. Mutta ihan kiva on hiihtää. Nyt on lunta sen verran vähän, että lapset ovat isien ja äitien kanssa saaneet kivat luistin radat aurattua jäälle. Kirkkolahdessa niitä olikin kolmessa eri paikassa. Yhdessä päässä oli lapsia aivan mahdottomasti. Sanoin Elville, tulee kyllä lapsuus mieleen 50- ja 60-luvulta. Ainoa ero oli kyllä, ettei vanhemmat silloin olleet kännykällä ottamassa lapsista kuvia. Mutta se kyllä täytyy tässä sanoa. Silloin tädin mies kaitafilmasi kyllä meitä.
Tänään oli lämmin juoksu sää, kun Olavin kanssa aamupäivällä käytiin vetäisemässä Ruskeamäen lenkki. Keli oli ihan mahtava, kun auraukset oli tehty tarkkaan. Vähän liian paljon oli vaatetta päällä. Hikoiltua tuli hiukan liikaa. Kyllähän sitä täytyisi uskaltaa vähentää, kun näin leuto oli sää. Mutta sitä aina yrittää varoa kuitenkin, ettei saa kylmää.  Viherpeipot lauloivat  mahtavasti. Niillä on monta eri ääntä. Kanarialintumainen kirkas helkkyvä ääni ja ryystämisääni. Ne ovat lauluääniä ja sitten kutsuäänet ja lentoäänet ovat vielä erikseen.
Kevättä siis ilmassa, mutta varmaan vielä monta hyvää hiihtosäätäkin tiedossa. Vielä ei ole näin hienoja suksikelejä ollut kuin kuvassa viime vuonna. Mutta tulee?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti