Kesämuistoja

Viralliset kesäkuukaudet ovat kesä-heinä- ja elokuu. Nyt oli toukokuun lopussa hienot säät ja vielä syyskuussa varmaan myös. Siis terminen kesä on paljon pitempi, joten kesä jatkuu vuorokauden keskilämpötilan pysytellessä yli +10 asteessa.

 Yleensä kun muistellaan kesiä, niin ensimmäisenä tulee puheeksi, oliko helteinen, kylmä, sateinen vai kuiva kesä. Monella jää mieleen tämä kesä sateisena. Kyllä, mutta minun mielessä on myös lämpötilan tasaisuus. Aina tarkeni hienosti juosta shortseilla, verkkopaidalla, t-paidalla tai ilman paitaa. Ei tarvinnut vaatteilla sohlata. Ei tullut mitään kylmyyksiä Vienan mereltä eikä myöskään kaakosta kuumia helteitä. Näin ollen ukkosetkin ainakin Oriveden korkeudella jäi vaatimattomaksi. Marjavuosi oli todella hyvä. Paitsi mansikat.

 Mitä sitten tästä kesästä jäi käteen? Ainahan urheilumiestä säväyttää Olympiakesä! Se tuo kesään oman eliksiirin. Vaikkei Suomi pärjääkään paljon muissa lajeissa, kuin missä nainen nyrkkeilee, painii ja potkii, niin onhan kilpailuja ja suorituksia hieno silti katsella sekä voittoja tappioita. Niissä elää aina mukana.

 Oma lenkkeily on ollut tosi ahkeraa. Joka aamu olen Olavin kanssa startannut tutuille teille ja poluille. Eläkeläisen on helppo ollut ottaa ohjelmaan juoksemiset jo aamulla. Se on helpoin tapa toteuttaa se ohjelma. Iltapäivällä on sitten kolme kertaa viikossa kuntosali. Tasapaino jumpatkin tulee vielä syksyllä taas mukaan. Joten liikunnallista ohjelmaa riittää.

 Jännä mystinen vaiva on haitannut hiukan minun juoksuohjelman vientiä. Kevättalvella jo, kovemmassa juoksemisessa rinnasta ja lapaluusta alkoi tuntua kirvelevää kipua ja vähän pahoinvointia myös. 5 min lähdöstä alkaa ja loppuu 40 min kohdalla ja sitten ei mitään sen jälkeen. Terveyskeskuslääkäriä saa kiittää, kun pääsin kaikkiin tutkimuksiin nopeasti. Sydämen rasituskokeet on otettu, keuhkot rinta kuvattu, mahatähystys tehty. Kaikki on aivan fantastisessa kunnossa. Joten diagnoosi on vielä selvittämättä. Mitkään ns. somacit, omeprazolit ja gavisconit ei auta pätkääkään.  Kesään on silti mahtunut Suomi-Juoksua, Anun puolikasta, Sikamaratonia, Hämeenlinnan puolikasta ja OriRunnia. Muuten uusi reitti Hämeenlinnassa on aivan mahtava. Helsinki city Marathonin jätin tällä kertaa väliin.

 Kaikki kesät jättävät ainakin joitakin muistoja. Niitä voi talven räntäkeleillä ja pakkasilla ja liukkailla keleillä muistella. Nyt kun olen ollut tekemässä hienossa toimikunnassa Oriveden aseman historian kolmatta kirjaa. Siinä on saanut todella muistella ja kirjoitella ne kaikki vielä ylös. Siinä on tullut minun ja Olavin tossun jäljet tiessä yli 45 vuoden ajalta muisteltua ja käsiteltyä. Hiljaseksi se vain vetää.

Seuraavissa kuvissa ilmenee Suomalainen kesä!

                                       

Juhannus on meillä herttainen

Kesä on saapunut Juhannukseen. Jussina tarkenee, kylläkin touko-kesäkuun vaihteessa jo tarkeni hyvin. Vedetkin ehtivät lämmetä. Sitten viileni. Mutta kohta taas lämpiää.

Tossut ovat olleet hyvin käytössä. Västilän maraton oli jo 33. Kaikki olen ne juossut. Valitettavasti taitaa olla, että pari kertaa enää järjestetään. Kilpailijoita siis saisi olla enempi.

Maalissa 60 km Suomi-Juoksu

Tärkeä ja rakas tapahtuma minulle Suomi-Juoksu järjestettiin nyt Joensuussa. Neljäkymmentä kertaa olen sen 100 km juossut nyt toisen kerran 60 km. Järjestelyt pelasivat hienosti. Reitti oli loistava. Valoisa suviyö on kiehtova. Osallistujia olisi saanut olla tässäkin tapahtumassa enempi. Mutta ensi vuonna sitten. Oma juoksuni kulki vähän hitaasti, kun maha ei oikein pelannut, mutta maaliin tulin.

Rahola Team järjestää hienoja kilpailuja. Anun maraton oli vuorossa 18.6. Järjestelythän aina pelaa rahola teamin tapahtumissa hienosti. Kalevi Saukkosen palkitseminen 2000 maratonin määrässä oli hieno kiva pieni juhlallisuus. Itse vedin puolimaratonin. Se riitti tällä kertaa.

Tässä muutama tärkeä tapahtuma tänä keväänä. Ei muuta kuin huomenna Juhannusaaton savusaunaan. Vasta ja vihta heilumaan!!

Kalevi luovuttaa Kaleville kirjeen

Toukokuu, kaikista kiehtovin

 Vappu toi todellisen kevään ainakin tänne Orivedelle. Tällä kertaa ei räntä tuonut valkolakkeja kaikille. Se on muuten vanha vitsi. Sitä käytti televisiossa jo säätä ennustaessaan piippumies Paavo Salmensuu 1960-luvulla. Mutta kyllä vuonna 1967 tapahtuikin niin. Ja senkin jälkeen.
 Vaimon kanssa tein tänä Vappuna kivan kävelyretken Tampereen Pyynikillä. Leppälinnun pyrstön väreily ja sirittäjän helinä saivat mielen iloiseksi. Jäätelöt syötiin. Onneksi ei ollut tarkoitus kahveja juoda, koska valtavan pitkä jono oli tornin munkkikahveille.
 Sorvassa järjestettiin hienosti ultrajuoksut 9.4. Järjestelyt pelasivat aivan viimeisen päälle. Kaikki olivat tyytyväisiä. Varmaan osallistujat omiin juoksuihinkin. Minä taivalsin viisikymppiä. Helposti meni. Sehän on kylläkin vain satkusta puolet. KIITOS! Raholan Kymppi odottaa!
 Lenkit ovat sujuneet lähes normaaliin tapaan. Olavin kanssa ei juoksemattomia päiviä tänä vuonna juurikaan ole tullut. Varsinkin näin keväällä, silmät ja korvat aistivat jatkuvasti elämyksiä. Askel etenee aivan itsestään laulurastaan säestyksellä. Siinä ovat meidän korvakuulokkeet. Kohta myös kevään tuoksut tuovat huumaavan tunteen.  Kirjoitin alussa, että lähes. Jännä vaiva on minua hiukan kiusannut. Mutta se on selvityksessä parhaillaan ja pidän huolen, että se selvitys viedään loppuun asti. Siitä sitten myöhemmin.
 Muistikuvat palaavat myös 19-vuoden taakse. Silloin osallistuin Olavin kanssa hienosti järjestettyyn Sveitsin Baselin EM-24 tunnin juoksu kisaan 2-3.5.97. Ilma oli helteinen, mutta yöllä sää oli sopiva. Meillä oli yksinkertainen oma huolto. Puiston penkille heitettiin laukut ja sieltä otettiin juomaa aina sen mukaan mitä kisassa tarvittiin. Lenkkihän oli kaksi kilsaa, mitä kierrettiin. Liikaa pysähtymättä vietiin juoksu läpi. Mallia saatiin yöllä kokeneelta ruotsalaiselta ultrajuoksijalta Rune Larsonilta. Juostessa pissaaminenkin onnistuu. Kilsoja kerääntyi meille yli 203 km:ä. Sijoitus Olavilla 19. ja minulla 21. Osallistujia taisi olla sadan paikkeilla. Kaunis muisto jäi jo senkin takia Baselista, kun Suomen jäätävästä keväästä siirryttiin Sveitsin ihanaan kesään. Sinä vuonna ei ollut kevättä Suomessa ollenkaan. Kesä tuli suoraan heti kesäkuun alussa, mutta se toi myös suruviestin, äitimme sai muuttaa 91-vuotiaana siihen kesään, joka ei lopu koskaan.
 Näin tossun jäljet jättävät pysyviä muistoja sydämiimme!

Paavo Salmensuu

 

Sorvan Satkulla

 

Pyynikillä

Olavi ja Kalevi edustamassa Suomea Basel EM-24 t

Se on kevät nyt!

Talvi on mennyt. Kevättä pukkaa. Leskenlehdet jo kukkivat ja kiurut taivaalla visertävät. Uusi elämä puhkeaa. Kivi on haudan suulta vieritetty pois. Tyhjä risti tyhjä hauta, siinä armon ihmehet. Elämä on käsittämätöntä.

 Hiihto kelejä talven aikana on myös ollut. Elvin kanssa on suksille muutamia kertoja  noustu. Maaliskuun kahdestoista oli aivan mahtava sää. Silloin oltiin suksilla yli neljä tuntia ja käytiin välillä Latukahvilan tarjoiluja nauttimassa. On ne vaan niin harvassa aurinkoiset kevät säät.
 Tossut ovat jättäneet hyvin jälkiä tiehen. Nastoilla meni tammikuun lopusta maaliskuun alkuun. Tiet olivat täysin jäätiköllä. Mutta uudet Sarva xirecit puri jäähän hienosti ja jättivät näin pistävat jäljet tiehen.
 Juokse Sorvassa ovat kivoja tapahtumia. Talven aikana muutama niitä järjestettiin. Saa juosta 10 km:stä 50 km..n. Itse vedin kuudes helmikuuta kolmekymppiä. Mukavastihan tuo meni. Kyllä Anu ja Markus osaa. On Rahola Team hieno porukka. Sorvan Satku odottaa huhtikuussa! Ja sitten se Suomi-Juoksu häämöttää siellä kesäkuussa Joensuussa!!
 Pori juoksu oli Jennin kanssa ohjelmassa 20.3. Se on noin yhdeksän kilsaa. Reitti on mukava. Yhdessä juostiin tasaista vauhtia ja kivaa oli.
 Normaalit päivittäiset lenkit Olavin kanssa on kuitenkin se ruisleipä annos, jota tarvitsemme. Se on meille tarkoitettu. Varsinkin näin eläkkeellä ollessa siitä on muodostunut kellonaikojenkin myötä hieno rutiini.
 Nyt sydän sykkii keväälle!

 

Tälläinen mitali saatiin Jennin kanssa Pori juoksusta!

Se on talvi nyt

  Ulkona puhaltaa myrskytuuli ja lunta tuiskuttaa ja pakkasta on kymmenen astetta. Talvea pukkaa. Yli kolme vuotta on siitä, kun aloitin tätä vaatimatonta blogia kirjoittamaan. Aika vierii nopeasti. Minulle monet sanoivat eläkkeelle jäädessäni, miten saat ajan kulumaan. Geneettisestikin olen perinyt ajan kulumisen kuin siivillä. Toinen syy on siinä, ei tarvitse enää mitään odottaa. Sanotaanhan odottavan aika käy pitkäksi. Kolmas syy on, aivoista kuolee määrättyjä osia. Toisaalta tämä on hyvä asia, toisaalta huono asia.
Elämä on siis viime blogi päivityksestä mennyt kuin siivillä. Juoksurintamalla olen käynyt Kuopion itsenäisyyspäivän puolimaratonilla ja Juokse Sorvassa puolimaratonilla. Siellä on mukava tunnelma Rahola Teamin porukassa. Kuopiossa Rauhalahdessa vietin Itsenäisyyspäivä juoksun jälkeen vaimoni kanssa kolme vuorokautta. Muailman isoimmassa savusaunassa oli hienoa saunoa ja mukava käydä pulahtamassa Kallavedessä. Kaikin puolin mukava reissu. Tullessa oli käytiin kyläilemässä serkulla Elsillä Jyväskylässä. Hän oli runsas kuukausi sitten menettänyt miehensä. Olivat keväällä yhdessä viettäneet 90-vuotispäiviä. Joulu meni myös normaalein kuvioin. Joululauluista kyllä tänä vuonna nousi ykköseksi omassa mielessäni ``Heinillä härkien kaukalossa`` Siinä on sanottu koko evankeliumi.
Viime aikoina olen kirjoittelussa keskittynyt Oriveden aseman historian kirjaan. Se on vienyt oman aikansa blogin päivityksistä. Toinen historiaan kuuluva asia on vanhojen kuvien skannaus. Myös vanhojen diojen laittaminen tietokoneen levylle vie oman aikansa. Kaksi vanhaa kuvaa nousi ylitse muiden. Oli jännittävää elää niissä muistoissa. Siitä kirjoittelin kuvan kera myös facebookiin. Saavun Olavin kanssa Hartolassa 100 km:llä loppusuoralle v.1988 ja sitten kovan loppukirin päätteeksi ollaan jaetulla toisella sijalla ajalla 8.01.57. Oli meidän historian paras yhteinen juoksu. Olin edellisenä vuonna juossut kylläkin 7.57.15.
Näitä asioita ajattelin tänään. Talven mittaan lisää ajatuksia...

Kallaveteen pulahtamassa muailman isoimman savusaunan löylyjen jälkeen

 
 



Kohta maalissa 100 km Hartola v.1988 aamuyö. Huomaa usva taustalla. Ja sitten maaliviivalla!

Wiha

 Syksy jo saa, harmaa on maa, koivusta lehtinen pois putoaa.. Tuttu laulu vanhemmalle väelle kouluajalta. Mutta lyhin runo on Reino Helismaan runoilema: Syksyn lehti, maahan ehti.
Blogini päivitys ollut hidasta. Syykin on ehkä siinä, kun ilmoittauduin Kansalaisopiston kurssille. Siinä toimitetaan kolmatta kirjaa Oriveden aseman seudun historiasta. Kirjoittelen siihen muutamia kirjoituksia ja niihin olen nyt keskittynyt.
Tossun jäljet ovat jääneet tiehen kuitenkin ihan normaalisti. Sää on suosinut. On ollut sateetonta ja tyyntä. Elämän katoavaisuudesta on tullut myös muistutus. Lenkkitieni varrelta kaksi tuttua ihmistä ovat poistuneet tästä ajasta. Ei nouse käsi enää morjestukseen eikä pihakeinussa istu kesällä mukava hämäläinen mies.
Kirjoituksen otsikkoaihe tulee Wihan kilometreistä. Lauantaina aurinko loisti ja tuuleton sää suosi tätä Tampereella Pirkkahallin ympäristössä järjestettyä tapahtumaa. Itse olin juoksemassa nonstoppia. Jokainen tähän sarjaan osallistunut saa suorittaa juoksunsa 9.00-21.00 välillä. Lähdin matkaan iltapäivällä. Yksitoista 3.333 km:n lenkkiä vedin. Mutta se tuntui tällä kertaa vähän pliisulta. Koska monet tempasivat satasen. Kaikkein hienoin ja mahtavin asia oli kuitenkin  espoolaisen Riitta Paasion uusi naisten 100 km:n SE 8.18.39. Sain olla kannustamassa ja ensimmäisenä vastaanottamassa häntä maalissa onnitteluhalauksineen. Olin jo edellistäkin SE todistamassa Maire Kukkosen Hartolassa v. 1996 juoksemaa aikaa 8.35.17.
Nämä asiat olivat nyt lähinnä sydäntä!

äiti, äiti, koska mää sitten voin juosta?

Talvi on mennyt ja kevät häipynyt. Nyt on sitten kesä ja hyvä juoksukesä onkin. Lenkillämme kohtaan veljeni kanssa monen moisia ihmisiä. Jotkut ihmiset sanovat vastaan tullessaan ainakin jotain, monet kivasti. Mutta tänä vuonna on jäänyt mieleen erityisesti neljä vähän jännempää sanontaa. Talvella pakkasta oli -20 astetta. Nainen tuli vastaan: ei nyt saa juosta, keuhkot jäätyy. Keväällä tuli mies vastaan +8 astetta oli lämpöä ja meillä shortsit jalassa, mutta tuulipusero oli kuitenkin: älkää vilustako itseänne, vaatetta päälle. Tuli vihdoin kesä ja lämpö nousi yli kahdenkymmenen ja taas eräs vastaan tulija: nyt on liian lämmin juosta. Ja sitten yllätti sade meidät lenkillä. Sadeasuinen mies käveli vastaan: nyt te kastutte ja saatte flunssan. Silloin iski minuun pikkupoika ja ajatuksissani juoksin kotiin 1950-luvulla. Äiti, äiti koska mää sitten voin juosta. No, he ovat niitä uudisasukkaita, jotka ovat Orivedelle muuttaneet, eivätkä tiedä meidän historiaa ei ainakaan juoksuhistoriaa. Erikoisin tapaus oli 1990 luvulta, kun Olavin kanssa vedin suht hyvällä vauhdilla. Näimme uuden talon pihalla miehen. Kun olin postimies, niin halusin mennä tervehtimään uutta tulijaa ja näyttämään postilaatikon paikan. Älkää nyt itseänne tapatko juoksulla, hän totesi. 1980-luvulla oli kaksi tosi kylmää talvea 1985 ja 1987. Yhdenkin viikon yli -30 astetta ja kylmä koillisviima. Jaoin postia polkupyörällä. Reitti oli lähes 20 km:ä. Jotkut vanhemmat miehet voivottelivat, että miten sitä tarkenee. Vastasin: kyllä selviän, kun tekin selvisitte talvisodasta. Että näin se menee.
Nyt on ollut samanlainen kesä sään puolesta, kuin kovan talven jälkeen v.1987, vaikka viime talvi oli leuto. Sinä vuonna rapisi minun juoksuennätykset. Enää ei rapise rekordit. Mutta on ihana saada juosta edelleen. Perniössä järjestettiin viimeinen Suomi-Juoksu kesäkuun alussa. Nyt osallistuin kuudellekympille. Sataselle ei tohtinut enää lähteä. Hienot ja kauniit muistot jäi Perniöstä. Joensuussa ehkä tavataan?
Orivedellä on järjestetty viitenä vuotena kesäkuun lopussa OriRun 10km ja 21km sekä lapsille omat juoksut. Suurin osa reitistä on maastoa. Olen tähän puolimaratonille osallistunut joka vuosi. Minun ympärille on muodostunut jo kolmena vuotena naisia. Yhdessä on vedetty. Naiset ovat saaneet nimekseen Kalevin enkelit. Kolme naista, ei sen enempää.
Ensi lauantaina on sitten täällä Orivedellä nimeä saanut Sikamaraton 22,4km. Siitä on tullut ihan mukava tapahtuma muutaman vuoden aikana. Toisen kerran osallistun siihen. Reitti on perin tuttu 1970-1990 luvuilta. Se oli meidän pravuuri lenkkimme, kun asuimme sillä suunnalla. Eilen ilmoittauduin Helsinki City Marathonille. Perinteet velvoittavat. Että kattellaan ja jatketaan samalla tavalla.

Helsinki City Marathon 1987. Aikani muutama sekunti yli 3 tuntia