Se on kevät nyt!

Talvi on mennyt. Kevättä pukkaa. Leskenlehdet jo kukkivat ja kiurut taivaalla visertävät. Uusi elämä puhkeaa. Kivi on haudan suulta vieritetty pois. Tyhjä risti tyhjä hauta, siinä armon ihmehet. Elämä on käsittämätöntä.

 Hiihto kelejä talven aikana on myös ollut. Elvin kanssa on suksille muutamia kertoja  noustu. Maaliskuun kahdestoista oli aivan mahtava sää. Silloin oltiin suksilla yli neljä tuntia ja käytiin välillä Latukahvilan tarjoiluja nauttimassa. On ne vaan niin harvassa aurinkoiset kevät säät.
 Tossut ovat jättäneet hyvin jälkiä tiehen. Nastoilla meni tammikuun lopusta maaliskuun alkuun. Tiet olivat täysin jäätiköllä. Mutta uudet Sarva xirecit puri jäähän hienosti ja jättivät näin pistävat jäljet tiehen.
 Juokse Sorvassa ovat kivoja tapahtumia. Talven aikana muutama niitä järjestettiin. Saa juosta 10 km:stä 50 km..n. Itse vedin kuudes helmikuuta kolmekymppiä. Mukavastihan tuo meni. Kyllä Anu ja Markus osaa. On Rahola Team hieno porukka. Sorvan Satku odottaa huhtikuussa! Ja sitten se Suomi-Juoksu häämöttää siellä kesäkuussa Joensuussa!!
 Pori juoksu oli Jennin kanssa ohjelmassa 20.3. Se on noin yhdeksän kilsaa. Reitti on mukava. Yhdessä juostiin tasaista vauhtia ja kivaa oli.
 Normaalit päivittäiset lenkit Olavin kanssa on kuitenkin se ruisleipä annos, jota tarvitsemme. Se on meille tarkoitettu. Varsinkin näin eläkkeellä ollessa siitä on muodostunut kellonaikojenkin myötä hieno rutiini.
 Nyt sydän sykkii keväälle!

 

Tälläinen mitali saatiin Jennin kanssa Pori juoksusta!

Se on talvi nyt

  Ulkona puhaltaa myrskytuuli ja lunta tuiskuttaa ja pakkasta on kymmenen astetta. Talvea pukkaa. Yli kolme vuotta on siitä, kun aloitin tätä vaatimatonta blogia kirjoittamaan. Aika vierii nopeasti. Minulle monet sanoivat eläkkeelle jäädessäni, miten saat ajan kulumaan. Geneettisestikin olen perinyt ajan kulumisen kuin siivillä. Toinen syy on siinä, ei tarvitse enää mitään odottaa. Sanotaanhan odottavan aika käy pitkäksi. Kolmas syy on, aivoista kuolee määrättyjä osia. Toisaalta tämä on hyvä asia, toisaalta huono asia.
Elämä on siis viime blogi päivityksestä mennyt kuin siivillä. Juoksurintamalla olen käynyt Kuopion itsenäisyyspäivän puolimaratonilla ja Juokse Sorvassa puolimaratonilla. Siellä on mukava tunnelma Rahola Teamin porukassa. Kuopiossa Rauhalahdessa vietin Itsenäisyyspäivä juoksun jälkeen vaimoni kanssa kolme vuorokautta. Muailman isoimmassa savusaunassa oli hienoa saunoa ja mukava käydä pulahtamassa Kallavedessä. Kaikin puolin mukava reissu. Tullessa oli käytiin kyläilemässä serkulla Elsillä Jyväskylässä. Hän oli runsas kuukausi sitten menettänyt miehensä. Olivat keväällä yhdessä viettäneet 90-vuotispäiviä. Joulu meni myös normaalein kuvioin. Joululauluista kyllä tänä vuonna nousi ykköseksi omassa mielessäni ``Heinillä härkien kaukalossa`` Siinä on sanottu koko evankeliumi.
Viime aikoina olen kirjoittelussa keskittynyt Oriveden aseman historian kirjaan. Se on vienyt oman aikansa blogin päivityksistä. Toinen historiaan kuuluva asia on vanhojen kuvien skannaus. Myös vanhojen diojen laittaminen tietokoneen levylle vie oman aikansa. Kaksi vanhaa kuvaa nousi ylitse muiden. Oli jännittävää elää niissä muistoissa. Siitä kirjoittelin kuvan kera myös facebookiin. Saavun Olavin kanssa Hartolassa 100 km:llä loppusuoralle v.1988 ja sitten kovan loppukirin päätteeksi ollaan jaetulla toisella sijalla ajalla 8.01.57. Oli meidän historian paras yhteinen juoksu. Olin edellisenä vuonna juossut kylläkin 7.57.15.
Näitä asioita ajattelin tänään. Talven mittaan lisää ajatuksia...

Kallaveteen pulahtamassa muailman isoimman savusaunan löylyjen jälkeen

 
 



Kohta maalissa 100 km Hartola v.1988 aamuyö. Huomaa usva taustalla. Ja sitten maaliviivalla!

Wiha

 Syksy jo saa, harmaa on maa, koivusta lehtinen pois putoaa.. Tuttu laulu vanhemmalle väelle kouluajalta. Mutta lyhin runo on Reino Helismaan runoilema: Syksyn lehti, maahan ehti.
Blogini päivitys ollut hidasta. Syykin on ehkä siinä, kun ilmoittauduin Kansalaisopiston kurssille. Siinä toimitetaan kolmatta kirjaa Oriveden aseman seudun historiasta. Kirjoittelen siihen muutamia kirjoituksia ja niihin olen nyt keskittynyt.
Tossun jäljet ovat jääneet tiehen kuitenkin ihan normaalisti. Sää on suosinut. On ollut sateetonta ja tyyntä. Elämän katoavaisuudesta on tullut myös muistutus. Lenkkitieni varrelta kaksi tuttua ihmistä ovat poistuneet tästä ajasta. Ei nouse käsi enää morjestukseen eikä pihakeinussa istu kesällä mukava hämäläinen mies.
Kirjoituksen otsikkoaihe tulee Wihan kilometreistä. Lauantaina aurinko loisti ja tuuleton sää suosi tätä Tampereella Pirkkahallin ympäristössä järjestettyä tapahtumaa. Itse olin juoksemassa nonstoppia. Jokainen tähän sarjaan osallistunut saa suorittaa juoksunsa 9.00-21.00 välillä. Lähdin matkaan iltapäivällä. Yksitoista 3.333 km:n lenkkiä vedin. Mutta se tuntui tällä kertaa vähän pliisulta. Koska monet tempasivat satasen. Kaikkein hienoin ja mahtavin asia oli kuitenkin  espoolaisen Riitta Paasion uusi naisten 100 km:n SE 8.18.39. Sain olla kannustamassa ja ensimmäisenä vastaanottamassa häntä maalissa onnitteluhalauksineen. Olin jo edellistäkin SE todistamassa Maire Kukkosen Hartolassa v. 1996 juoksemaa aikaa 8.35.17.
Nämä asiat olivat nyt lähinnä sydäntä!

äiti, äiti, koska mää sitten voin juosta?

Talvi on mennyt ja kevät häipynyt. Nyt on sitten kesä ja hyvä juoksukesä onkin. Lenkillämme kohtaan veljeni kanssa monen moisia ihmisiä. Jotkut ihmiset sanovat vastaan tullessaan ainakin jotain, monet kivasti. Mutta tänä vuonna on jäänyt mieleen erityisesti neljä vähän jännempää sanontaa. Talvella pakkasta oli -20 astetta. Nainen tuli vastaan: ei nyt saa juosta, keuhkot jäätyy. Keväällä tuli mies vastaan +8 astetta oli lämpöä ja meillä shortsit jalassa, mutta tuulipusero oli kuitenkin: älkää vilustako itseänne, vaatetta päälle. Tuli vihdoin kesä ja lämpö nousi yli kahdenkymmenen ja taas eräs vastaan tulija: nyt on liian lämmin juosta. Ja sitten yllätti sade meidät lenkillä. Sadeasuinen mies käveli vastaan: nyt te kastutte ja saatte flunssan. Silloin iski minuun pikkupoika ja ajatuksissani juoksin kotiin 1950-luvulla. Äiti, äiti koska mää sitten voin juosta. No, he ovat niitä uudisasukkaita, jotka ovat Orivedelle muuttaneet, eivätkä tiedä meidän historiaa ei ainakaan juoksuhistoriaa. Erikoisin tapaus oli 1990 luvulta, kun Olavin kanssa vedin suht hyvällä vauhdilla. Näimme uuden talon pihalla miehen. Kun olin postimies, niin halusin mennä tervehtimään uutta tulijaa ja näyttämään postilaatikon paikan. Älkää nyt itseänne tapatko juoksulla, hän totesi. 1980-luvulla oli kaksi tosi kylmää talvea 1985 ja 1987. Yhdenkin viikon yli -30 astetta ja kylmä koillisviima. Jaoin postia polkupyörällä. Reitti oli lähes 20 km:ä. Jotkut vanhemmat miehet voivottelivat, että miten sitä tarkenee. Vastasin: kyllä selviän, kun tekin selvisitte talvisodasta. Että näin se menee.
Nyt on ollut samanlainen kesä sään puolesta, kuin kovan talven jälkeen v.1987, vaikka viime talvi oli leuto. Sinä vuonna rapisi minun juoksuennätykset. Enää ei rapise rekordit. Mutta on ihana saada juosta edelleen. Perniössä järjestettiin viimeinen Suomi-Juoksu kesäkuun alussa. Nyt osallistuin kuudellekympille. Sataselle ei tohtinut enää lähteä. Hienot ja kauniit muistot jäi Perniöstä. Joensuussa ehkä tavataan?
Orivedellä on järjestetty viitenä vuotena kesäkuun lopussa OriRun 10km ja 21km sekä lapsille omat juoksut. Suurin osa reitistä on maastoa. Olen tähän puolimaratonille osallistunut joka vuosi. Minun ympärille on muodostunut jo kolmena vuotena naisia. Yhdessä on vedetty. Naiset ovat saaneet nimekseen Kalevin enkelit. Kolme naista, ei sen enempää.
Ensi lauantaina on sitten täällä Orivedellä nimeä saanut Sikamaraton 22,4km. Siitä on tullut ihan mukava tapahtuma muutaman vuoden aikana. Toisen kerran osallistun siihen. Reitti on perin tuttu 1970-1990 luvuilta. Se oli meidän pravuuri lenkkimme, kun asuimme sillä suunnalla. Eilen ilmoittauduin Helsinki City Marathonille. Perinteet velvoittavat. Että kattellaan ja jatketaan samalla tavalla.

Helsinki City Marathon 1987. Aikani muutama sekunti yli 3 tuntia

Jäämiehiä ja muuttoa

Kevät talvella tuli hieno ohjelma todellisesta jäämiehestä. Hollantilainen mies juoksi Kittilässä toissa talvena 16 asteen pakkasessa MARATONIN vain shortsit päällä ja sandaalit jalassa. Toukokuu loppuu nyt. Niin kuin jokainen on Suomessa havainnut. Hellettä ei ollut tänä vuonna tässä kuussa. Sen olen Olavinkin kanssa saanut juoksulenkeillä kokea. Kun vauhdikkaammin juostaan, niin laitetaan shortsit usein jalkaan jo +8 asteessa, mutta kuitenkin tuulipusero on ja lippis. Ettekö jäädy, älkää vilustako itteenne (kirosana), ei ole vielä kesä, onko teidän mielestänne jo kesä, leikittekö kesää, koivet jäätyy, mitenkä te tarkenette, eikö teille tule kylmä... Huh! Näitä sanoja on saanut tänä keväänä kuulla. Olemme joutuneet tätä ajattelemaan, että mikä tämän homman nimi oikein on.  Mutta ehkä yksi syy on suuret ikäluokat. He kävelevät hitaalla vauhdilla ja me saman ikäiset tulemme shortsit jalassa vastaan. Mehän juoksemme. Ei kai sitä kaikki ymmärrä, että juoksu on ihan eri asia kuin kävely. Olavi kun opiskeli 70-luvulla Helsingissä. Hän lähti Malminkadulta juoksemaan shortseilla kesä kuumalla. Silloin häntä katseltiin vähän silmäkulmien alta. Mutta se johtui moraalista. Nyt ei ainakaan siitä ole kyse, vai onko? Olihan silloin kyllä juoksushortsitkin vähän pienempiä. Sen voi todeta myös jalkapalloilijoista, kun katsoo jalkapallo-otteluja 70-luvulta, esim. MM-loppuottelu Saksa-Hollanti v.1974. Viisikymmentä luvulta muistan kaksi ihmistä Orivedellä, jotka pitivät kesällä shortseja kylilläkin. Se oli harvinaista.
Sitten siihen muuttoon. Ystävämme Arja päätti 36-vuoden Göteborg reissun jälkeen muuttaa Suomeen. Täältä Orivedeltä Eerolan tieltä löytyi kiva asunto kauniine maisemineen. No ei muuta kuin Ysitien autosta vuokraamaan isoa pakettiautoa. Ma 18.5 hain auton ja menoksi kohti Turkua. Sain kivan repsikan, Pertun, Tampereen asemalta. Oli tullut Raahesta junalla sinne. Matka jatkui Turusta Viking aluksella kohti Tukholmaa. Seuraavana aamupäivällä ajettiin Göteborgiin. Kaupunkikierroksen jälkeen illalla pakattiin ja sullottiin auto täyteen Arjan tavaroita. Seuraavana päivänä ajo Tukholmaan ja taas lautalla yli ja niin torstaina 21.5 oli muuttokuorma Eerolantien pihassa. Arja ja Elvi, joka oli aikaisemmin mennyt auttamaan tavaroiden pakkaamisessa, tulivat lentokoneella. Näin Arjasta tuli suomalainen ja orivesiläinen. Hienoa! Vähän kuvia reissusta.

 

 

Kalevin ja Pertun välissä Arja. Hänestä tuli nyt orivesiläinen

Miks leivo lennät Suomehen.....

Huhtikuun puoliväli on ylitetty. Jäät ovat lähteneet Oriveden järvistä, synkimpiä metsälampia lukuun ottamatta. Elämä eläkeläisellä yleensä menee tuttua rataa. Minulla siihen kuuluu juoksulenkkeily tärkeänä osana. Nyt olen vielä tänä talvena ja keväänä aukaissut uusia ovia, kun kävin Sorin sirkuksen aikuiskurssit. Hyvät kurssit jo pelkän voimistelun takia. Sitten vielä laitteilla taiteileminen siihen päälle ja jonkat. Hyvää teki kaikin puolin.
Kevät minulle on kaikkein hienointa aikaa. Uusi elämä nousee mullan alta. Äänet luonnossa lisääntyy. Viikko sitten olin  mönttötalkoissa. Jokainen sai tehdä linnulle möntön. Elvin avustuksella tein pesäpöntön hömötiaiselle. Se on siitä erikoinen, kun se täytetään saha-ja kutteripurulla. No meillä ei ollut kutteria, laitettiin sekaan vähän sammalta. Veimme sen metsään. Nyt hömötiainen tulee ja alkaa tehdä itselleen pesäkoloa. Sehän käy helposti, kun sahanpurut ja sammaleet vek, ja siinä se on. Tämä on hömötiaisen juksausta, mutta samalla hjelppaamista. Kohtahan se nähdään toimiiko, ainakin 50-luvulla se toimi.
Tänä aamuna vedin hyvän kymmenen mailin juoksun tutulla lenkillä. Metsää, peltoa ja järviä riittää. On se käsittämätöntä tuo linnun laulu. Punarinnat, mustarastaat, punakylkirastaat, peipot, tiaiset, sirkut ja leivot. Nuo kaikki tunkeutui minun silmieni ja korvieni kautta aivoihini. Täydellistä huumetta. Todellista efedriiniä. Jalat keveni, vauhti kiihtyi, hurmoos tuli. Huomaamatta oli kotiovella. Aina yhtä käsittämätöntä.
Mutta tuohon otsikkoon. Niin, miks leivo lennät Suomehen? Siihen on hyvin yksinkertainen vastaus. Ei missään ole niin sinistä taivasta, ei missään ole niin kauniita poutapilviä, nuo lampaat taivaan sinisen, ei missään ole niin sinisiä järven pintoja ja niin paljon, ei missään ole niin kaunista siniristilippua liehumassa salossa kuin Suomessa (vaalipäiväliputus). Mitään muuta vastausta ei tarvita. Jäädään katselemaan ja kuuntelemaan kevättä!! Ja nyt äänestämään.

AURINKOA

Kevät on edistynyt jo pitkälle. Aurinkoisia päiviä on kestänyt kohta viikon. Hankikantoset olisivat kovia kuin sementti, mutta tärkein siis puuttuu hanget. Mutta ei ihan. Ruoveden puolella Siikanevalla on päässyt niistä nauttimaan . Suo keskeltä on sulanut, mutta reunoilla pääsee sujuttelemaan hienosti. Lauantaina sekä tänään aurinkoisella hangella Elvin kanssa nautin täysin siemauksin suksen sujuttelusta, makkaran paistosta ja pullakahveista. Elämä hymyili auringon kanssa.
Sukset ja sauvat ovat olleet käytössä, mutta myös tossut. Soratiet ovat sulaneet jäistä. Tiet ovat aamulla jäässä, mutta päivällä märkiä. Mutta parempi sekin kuin jäätikkö. Juoksulenkit ovat sujuneet nyt myös mukavasti. Mutta oli minulla toissa viikolla ilkeä flunssa. Se parani nopeasti, kun iski kuumeen. On se hieno kehon suojamekanismi. Lenkkeihin on hienon sävyn tuonut töyhtöhyypät pelloilla.
Sirkuskurssit ovat jatkuneet. Välillä aika vaativat. On kiivetty ja pyöritty tangolla, on roikuttu nauhassa ja hypitty trampoliinilla. On heitelty keiloja ja renkaita. Alkujumpassakin juostiin sisällä taloa ympäri ja välillä voimisteltiin kahvakuulien kanssa ja venytykset päälle. Se on kyllä tehnyt hyvää jäykälle olemukselleni.
Kevään edistymistä jään odottelemaan muuttolintujen kera, mutta takatalveakin voi heittää. Mutta sieltä se aina tulee ennemmin tai myöhemmin. Eihän siihen enää kauan mene kuin shortsit jalkaan ja menoks!