sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Jäämiehiä ja muuttoa

Kevät talvella tuli hieno ohjelma todellisesta jäämiehestä. Hollantilainen mies juoksi Kittilässä toissa talvena 16 asteen pakkasessa MARATONIN vain shortsit päällä ja sandaalit jalassa. Toukokuu loppuu nyt. Niin kuin jokainen on Suomessa havainnut. Hellettä ei ollut tänä vuonna tässä kuussa. Sen olen Olavinkin kanssa saanut juoksulenkeillä kokea. Kun vauhdikkaammin juostaan, niin laitetaan shortsit usein jalkaan jo +8 asteessa, mutta kuitenkin tuulipusero on ja lippis. Ettekö jäädy, älkää vilustako itteenne (kirosana), ei ole vielä kesä, onko teidän mielestänne jo kesä, leikittekö kesää, koivet jäätyy, mitenkä te tarkenette, eikö teille tule kylmä... Huh! Näitä sanoja on saanut tänä keväänä kuulla. Olemme joutuneet tätä ajattelemaan, että mikä tämän homman nimi oikein on.  Mutta ehkä yksi syy on suuret ikäluokat. He kävelevät hitaalla vauhdilla ja me saman ikäiset tulemme shortsit jalassa vastaan. Mehän juoksemme. Ei kai sitä kaikki ymmärrä, että juoksu on ihan eri asia kuin kävely. Olavi kun opiskeli 70-luvulla Helsingissä. Hän lähti Malminkadulta juoksemaan shortseilla kesä kuumalla. Silloin häntä katseltiin vähän silmäkulmien alta. Mutta se johtui moraalista. Nyt ei ainakaan siitä ole kyse, vai onko? Olihan silloin kyllä juoksushortsitkin vähän pienempiä. Sen voi todeta myös jalkapalloilijoista, kun katsoo jalkapallo-otteluja 70-luvulta, esim. MM-loppuottelu Saksa-Hollanti v.1974. Viisikymmentä luvulta muistan kaksi ihmistä Orivedellä, jotka pitivät kesällä shortseja kylilläkin. Se oli harvinaista.
Sitten siihen muuttoon. Ystävämme Arja päätti 36-vuoden Göteborg reissun jälkeen muuttaa Suomeen. Täältä Orivedeltä Eerolan tieltä löytyi kiva asunto kauniine maisemineen. No ei muuta kuin Ysitien autosta vuokraamaan isoa pakettiautoa. Ma 18.5 hain auton ja menoksi kohti Turkua. Sain kivan repsikan, Pertun, Tampereen asemalta. Oli tullut Raahesta junalla sinne. Matka jatkui Turusta Viking aluksella kohti Tukholmaa. Seuraavana aamupäivällä ajettiin Göteborgiin. Kaupunkikierroksen jälkeen illalla pakattiin ja sullottiin auto täyteen Arjan tavaroita. Seuraavana päivänä ajo Tukholmaan ja taas lautalla yli ja niin torstaina 21.5 oli muuttokuorma Eerolantien pihassa. Arja ja Elvi, joka oli aikaisemmin mennyt auttamaan tavaroiden pakkaamisessa, tulivat lentokoneella. Näin Arjasta tuli suomalainen ja orivesiläinen. Hienoa! Vähän kuvia reissusta.

 
 
Kalevin ja Pertun välissä Arja. Hänestä tuli nyt orivesiläinen

4 kommenttia:

  1. Heh,heh... Tuo on hyvä mittari kun shortseilla painaa lenkkiä menemään. :) Ja vauhti on vielä melkoinen, kun tarkenee +8 asteessa. On siinä vielä meikäläisellä harjoittelemista, mutta aikaahan on - toivottavasti.

    Iloista helteiden odotusta! Linnut laulaa vielä upeasti. Kohtahan ne vähän hiljenee - valitettavasti. Tämä aika kesästä onkin hienoa.

    VastaaPoista
  2. Sanokaa että kyllä te jo osaatte ihan itse pukeutua, että äiti päästi ulos jo kevyemmissä housuissa...

    Huumorilla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äiti päästi aina jo vappuna 50-luvulla meidät ulos polvihousuissa ilmapallojen ja vappuviuhkojen kanssa. Mutta tähän päivään. Siksi se onkin juuri hassua, kun 26.5.2015 klo:17.00 tuli täyteen 44 -vuotta tätä elämänmuotoa lähes 250 000 kilsojen kera. Luulisi siinä jo oppimaan pukeutumaan. Harrastuksena meillä on vielä sää. Isobaari sääkartta tutkitaan joka päivä. Voin väittää, että moni ei sitä osaa tulkita. Kaikki on tarkkaan säästä merkattu 50 vuoden ajalta. Että sillätavalla!

      Poista
  3. Oli upeaa kun saimme 1950 ja 60 luvulla kirmaista kaikki kesät paljain jaloin, kyllä jalkaterät vahvistuivat

    VastaaPoista