Joulua odotellessa

Valkoinen lumi toi hienosti joulun maisemat eilen Orivedelle. Valo lisääntyi huomattavasti. Lumiukkoja ja lumilyhtyjä alkoi ilmestyä pihoihin. Lapset laskettelivat pulkkamäkiä. Kyllähän se tuo iloisen ilmeen moneen pihapiiriin. Eihän niitä talven riemuja ilman lunta saa aikaan.
Muistan lapsuudesta, kun ensilumi tuli, saatettiin koko päivä lasketella rattikelkalla mäkeä. Silloin saattoi hyvin sitä tehdä ihan autotiellä, liikenne oli sen verran verkkaista.
Nyt tossut ovat parina päivänä jättäneet jälkiä lumeen. Koko syksyn ne ovatkin tehneet jälkiä kuraisille teille. Jotkut sivutiet ovat olleet niin limaisia, että voi verrata melkein jäätiköllä juoksemiseen. Tänään 13 km:n lenkki vei hiljaiselle kylätielle. Maisema oli jouluinen. Sanoinkin Olaville, että ei puutu kuin punatulkku lumiselta oksalta ja hömötiaisen ääni, niin maisema olisi täydellinen, kuten lapsuuden aikana. Mutta sitten katsoin vasemmalle. Tyyni sula järvi oli siinä. Eihän tämä ole sittenkään yhtään lapsuuden maisema. Nihua oli aina jäässä, ja uusilla hokkareilla mentiin sinne luisteleen jouluna. No, nämä ovat nyt sitten tulevia maisemia joulun aikaan. Joulu on joka vuosi aina ihmeellistä aikaa. Kyllähän Jukka Kuoppamäki sen  hyvin sanoo: Se on aavistus, sitä ei voi selittää, se on aavistus, se mielet hiljentää, se on aavistus, joka johtaa taivaaseen, joka joulu se saapuu uudelleen.
Tänään Siiri Äitee Rantanen täyttää 90-vuotta. Todellinen hiihto legenda. Hänet tunsi jokainen 1950-luvulla, joka hiihtourheilua seurasi. Olympiavoittaja v.1956. Ilo on ollut häneen tutustua. Vaikuttava sydämellinen persoona.
Pari valokuvaa tähän lopuksi. Jouluaja muistellen ja Siirin kanssa tapaamisia.

 


Valkeakoskella 14.09.1986 Olavi, Irja Äitee Ja Kalevi. Maratonin startti edessä. Me veljekset juostiin alle 3 tuntia. Siiri huolsi Irja Mannerta