NORMAALIAIKA

Toissa yönä rukattiin kelloja neljältä kolmeen. Illat pimeni, aamut valkeni. Onneksi ei pystytä siirtämään aurinkoa. Näin kun syksy ehtii pitemmälle, niin nousee mukavia muistoja noin kahdenkymmenen vuoden takaa. Vuodet 1991, 1992, 1993 , 1995 ja 1997 olivat hienoja ultrajuoksuvuosia. Nyt lähemmin muistelen v. 1992:n tapahtumaa.
Viides marraskuuta lensimme minä Olavi ja Tero Pariisiin. Ilta oli laskeutunut jo Pariisin ylle, kun saavuimme hotellille. Tero jäi kämpille, mutta Olavin kanssa lähdin heti kaupungille ja ennen kaikkea katsomaan valaistua Eiffel tornia. Kyllähän se niin paljon kiehtoi, että hetihän se oli bongattava. Mahtavahan se olikin. Seuraavana päivänä siirryimme luotijunalla Poitiersiin, ja siitä henkilöjunalla Niortiin.  Niort sijaitsee länsi Ranskassa. Meille juoksijoille oli varattu iso urheiluhalli jossa oli sänkyjä rivissä. Hyvät ruoat saatiin myös. Juoksijoita oli mukavasti ympäri Eurooppaa saapunut. Seuraava yö meni minulta vähän huonosti, kyllä niin paljon jännitti ensimmäinen vuorokauden juoksu. Mutta kun startti lähestyi puolelta päivin, ja meidät siirrettiin keskustaan linja-autoilla, niin tunnelma nousi ja kaikki jännitys laukesi kihelmöivään odotukseen. Seremonioiden jälkeen lähtö tapahtui klo: 11.00 kaupungin talon edustalta. Satakuusi juoksijaa starttasi kaupungin läpi kohti 2,5 km:n lenkkiä. Sitä sitten ruvettiin kiertämään. Sää oli hieno +20 astetta ja aurinkoista. Juoksi kulki ihan hienosti meiltä. Maratonin väliaika oli 4.04 ja 100km:n väliaika vähän yli kymmenen tuntia. Tero eteni tässä vaiheessa Olavia ja minua nopeammin. Sitten saapui keskiyö. Univäsymys alkoi haitata, mutta kun hallissa oli hienot sängyt lepoa varten, niin heittäydyin kolmen aikaan yöllä pitkäkseni. Siinähän tapahtui niin, että nukahdin heti sikeään uneen. Heräsin siihen kun ranskalainen nainen taputtaa poskilleni lujaa. Kokeili, että olenko tajuissani. Olinhan minä ja säntäsin vauhdilla baanalle. Siinä oli mennyt puolituntia nukkuessa. Tero joutui lopettamaan 20 tunnin kohdalla. Olavin kanssa vedin hyvän lopun. Aamulla oli tullut lähes puoli Niortin kaupungin asukkaita katsomaan juoksun loppua. Pääsimme Olavin kanssa valtavaan hurmioon, sama mistä Mietaa puhuu hiihdon yhteydessä, viimeisellä tunnilla yleisön rajusti kannustaessa. Siinä neljän minuutin kilometrivauhti sai kyytiä. 200 km:ä jäi vielä rikkomatta. Se aika tulee sitten myöhemmin. Terokin saavutti hienon tuloksen, vaikka jäi 4 tuntia juoksematta. Hänellä oli niin kova alkuvauhti. Tapahtuma oli mahtavasti järjestetty. Meidät vietiin seuraavaksi yöksi nukkumaan Niortin hotelliin. Seuraavana aamuna oli sitten matka Pariisiin. Vaikka vuorokauden juoksu oli takana, niin voimia oli tutustua kävellen kahtena päivänä lumoavaan Pariisiin. Kohta taas oltiin Oriveden syksyssä. Nopeasti tossut piirsivät normaalia kilsamääriä kohti Viitapohjaa.
Kyllähän näitä tapahtumia on hieno muistella. Mutta elämä menee eteenpäin. Lenkit sujuvat edelleen mukavasti. Tietysti vauhti hiipuu iän myötä. Mutta nautinto jatkuu!!

Juoksun lähtöä odottamassa urheiluhallissa

 
 

Tässä vaiheessa 100 km:a takana. Juoma maistuu

Lapset yllättivät meidät iloisesti juoksun jälkeen. Annoimme heille Suomi-Juoksun otsapantoja