Juhannusta kohti
Alkukesä on hienoa aikaa. Luonto on täynnä loistoa ja ääniä. Lintujen äänet olen oppinut erottamaan jo suhteellisen nuorena. Vanhinta veljeä on siitä kiittäminen. Kesämökillä Eräpyhässä luonnon äärellä se oli hyvin luontevaa. Pönttöjä oli monelle linnulle, jopa suuri pönttö isokoskelolle. Linnunpesiä myös löydettiin.
Kasvit tien varressa tuli opeteltua juoksulenkeillä. Mutta eihän niitä kaikkia kuitenkaan tunnista. Mutta sen kyllä huomaa; kaikki kukkii keväällä aikaisemmin, kuin ennen.
Meillä Orivedellä on Hörtsänän arboretum. Siellä pääsee tutustumaan erilaisiin puihin ja kasveihin. Tänään tehtiinkin Oriveden perinteentallentajien ja ulkopitkäjärveläisten kanssa retki sinne. Kari Rannanautio oli matkan hyvä selostaja. Esa Kallio on sitä aluetta kunnostanut ja on täydellinen asiantuntija siinä hommassa. Unkilan tilalla käytiin myös. Saatiin syödä herkullista hirvikeittoa. Unkilan tilasta saatiin hyvät tiedot Anteron ja nuoren emännän Sannan esittelyssä. Kirkkovenerannassa juotiin nokipannukahvit ja nautittiin raparperipiirakat. Antero Unkila ja Aarre Salonen esitelmöivät kirkkoveneistä. Itse tehdyistä. Pirkan soudussa ovat hyvin siitamalaiset pärjänneet.
Lähiseutu onkin ollut kohteena hyvin. Eilen olin Elvin ja Arjan kanssa vanhat pihat ja talot kierroksella. Se oli Orivedellä viikonlopun tapahtuma. Tunkelon talo Längelmäellä on aivan mahtava. Lohikeitto maistui vanhassa pirtissä herkulliselta.
Viime lauantaina oli Anun maraton Nokian Eedenissä kuumissa olosuhteissa. Matkat olivat 50 mailia, maraton, puolimaraton ja kymppi. Itse valitsin puolimaratonin.Vauhdista ei voi puhua, mutta suhteellisen helposti meni. Järjestelyt olivat 100% et. Juomia oli 3 km:n välein kaikenlaisia mm. cocacolaa ja vissyä. Kylmää vettä sai heittää välillä niskaan. Huippu tiimi junailemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti