keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Jälleen Syksy ja Wiha!


Lokakuuta mennään. Helismaan runo syksyn lehti, maahan ehti sopii joka syksyyn. Niin taitaa  sopia myös Wihan kilometrit. Taas hieno tapahtuma järjestettiin viime lauantaina Pirkkahallin ympäristössä. Matkoja riitti 100 km:sta, maratoniin, puolimaratoniin ja nonstopiin. Kierros oli pituudeltaan 3.333km.
 Itse valitsin, kuten vuosi sitten nonstopin. Saa juoksennella mitä tykkää. Yksi syy oli siinä, että voi kavereita kannustaa hyvin mm. 100 km:lla. Starttasin itse ennen 15.00. Siinä juoksennellessa takaa tuli aina juoksijoita ja heidän vauhtiin heittäytymällä pääsi juttelemaan ja kannustamaan.
 Uusivirran Satun kaunista ja tehokasta juoksua sain seurata ja juosta loppupuolella yhdessä parin kierroksen verran ja tsempata häntä. Mahtava kirikin irtosi lopuksi. Niin tuli 100km:n pronssi hänelle komeasti hienolla ajalla ja ennätyksellä 11.02.35.
 Liukan Mikko on aina hieno tavata. Niin tapahtui nytkin hänen ohitellessa minua. Muutaman kannustavan ja innostavan sanan sain siinä hänelle puhallettua. Jokunen lause ehdittiin vaihtaa, kunnes hän häipyi horisonttiin. Anni ei ollut nyt mukana juotto hommissa. Ensi viikolla on hänellä valtava urakka EM-24 t. juoksussa Ranskassa. Osallistuuhan hän Suomen joukkueessa siihen juoksuun. Tsemppiä sinne. Joskus olisi mukava jutella heidän kanssaan pitempäänkin.
 Rutasen Pekka oli jälleen mukana. Nyt kahden maratonin verran. Hän oli löytänyt sellaiset matalammat tossut, ettei akilles suojia tarvitse lähteä leikkailemaan. Pekan kanssa käytiinkin siitä keskustelua, ettei taida tossujen valmistuksessa käyttää ultrajuoksijoita. Muuten se on tärkeä asia, ettei tossun reuna pääse painamaan akillesjännettä. Sillä on moni "huomaamatta" ottanut pahan akillesvamman.
 Kahden maratonin juosseen Minna Hänninen ja hänen juoksuystävänsä ovat tosi mainioita. Maraton menee huomaamatta, kun etsivät samalla pokemoneja.
 Olihan niitä maraton ja ultraystäviä siellä muitakin. Se tekee tästä harrastuksesta niin mukavan, kun tapaa näitä kavereita ja ystäviä.
 Nämä tapahtumat keräävät ihan mukavasti väkeä. Neljäkymmentäkuusi vuotta kun on näissä kierrellyt, niin on tapahtunut 70- ja 80 lukuun verrattuna suuri muutos. Silloin kilpailtiin hurjasti kelloa vastaan. Tänä päivänä on tärkeä saada elämyksiä ja saada juosta itselle. Mukava mieli täytyy jäädä. Aika ei ole niinkään tärkeä. Erään maratonin jälkeen kysyin eräältä naiselta. Mitenkä meni. Hän vastasi hyvin. Ei hän oikein tiennyt aikaa. Kun se selvisi, että minuutin päälle neljä tuntia. Sanoin, etkö yrittänyt alle neljää. Eihän sellaista ajatellut ollenkaan ja mitä hän sillä minuutilla olisi tehnyt. Että näin ajatellaan 2010 luvulla. Onhan tietysti edelleenkin kello kalleja.
 Tossun jälkiä jäi taas myös Yyterin piikillä. Historiallinen juoksu, jossa on myös sitä tänä päivänä paljon puhuttua polkujuoksua. Jennin kanssa sain taas juosta, ja huoltokin pelasi hienosti.
 Olavin kanssa joka aamuiset lenkit ovat jatkuneet. Viisitoista kilometriä pyritään ainakin saamaan päivittäin mittariin. Onhan se helppoa nykyään seurata, kun sport rakkerit surraa.
 Ihmeellinen vaivanikin on alkanut hellittää yhtä ihmeesti kun tulikin. Mutta näytteissä oli heliko bakteeria ja se on nyt tuhottu? sekin selviää kohta. Onhan se mukava, kun pääsee heti nauttimaan juoksun autuudesta lenkin alusta asti.
 Elämä kulkee vauhdilla eteenpäin, ettei vaan liian nopeasti, kuten eräs kaveri minulle sanoi. Vakavaa puhetta. Suollakin on kerran tullut tarvottua ja karpaloita etsien. Vähän niitä tuntuu olevan täällä päin.
 Näitä ajatuksia tällä kertaa...
Wihan kilometreilla nesteen nautiskelua. kuva: Jorma Kurittu


Kalevi ja Jenni Yyterin piikin lähtötunnelmissa


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti